Paatelaisen opit #2

Kirjoittelin taannoin Paatelaisen opeista. Tuolloin aihevalinnan kirvoitti keskenkuntoisen Eremenko nuoremman paluu maajoukkuerinkiin. Väitin tuolloin, että Losa on keskeinen linkki Paatelaisen joulukuuseksi kutsutussa palapelissä. Hypoteesi sai, valitettavasti, tukea viime viikon karsintamatsissa Georgiaa vastaan. Valitettavasti siinä mielessä, että edelleen täysin keskenkuntoinen Eremenko sai, paitsi paikan Suomen avauksesta, myös aloittaa toisen jakson tuomarille aukomisesta seuranneesta keltaisesta kortista ja luokattomasti sujuneesta ensimmäsestä jaksosta huolimatta. Eremenkon toisen jakson suorituksesta kaikki aiheesta kiinostuneet ovat varmasti vetäneet jo asianmukaiset johtopäätökset.

Ei Eremenko tietysti ole yksin syypää Suomen kohtuuttoman heikkoon peliesitykseen (tasapeli oli pelin tasoon nähden ihan kelpo tulos). Kuten Timo Innanen kirjoittaa, esimerkiksi Alexander Ring pelasi vähintään (tai no, lähes) yhtä kelvottoman matsin, joskin ilman Eremenkon ylilyöntejä.

Suomen ongelmat tulivat näkyvästi esille yksilötasolla, mutta tähän harhaan on petollista tuudittautua. Ongelmat ovat myös rakenteellisia. Suomi hävisi Georgialle joukkueena fyysisyydessä ja kurinalaisuudessa. Henkilökohtaisella taitotasolla mentiin varmasti suhteellisen tasaisissa merkeissä mainituista alisuorituksista huolimatta. Fyysisen eron kuromiseksi Suomen olisi pitänyt pelata yksilöinä nähtyä luovemmin, vähintäänkin taktisesti yllätyksellisemmin ja joukkueena tiiviimmin yhteen. Tämä on se huolestuttava piirre: suhteellisen vakaana pysyneestä maajoukkuringistä huolimatta Paatelainen ei ole saanut omaa pelisysteemiään kukkimaan. Aikaa Paatelaisella on ollut reilun vuoden päivät, mikä ei ole aivan lyhyt tuokio nykyfutiksessa. Vai onko syy taaperrukseen kertakaikkiaan ja yksinkertaisesti materiaalin kapeus, ei niinkään pelisysteemi?

Aikaa tuloksille on jo siis ollut, eikä se ole kompuroinnista huolimatta Paatelaiselta loppumassa. Setä vekkuli nosti kuitenkin YLE:n ottelustudiossa aivan aiheellisesti esiin kysymyksen siitä, mikä on Paatelaisen Suomen kyky venyä taktisesti – miten joulukuusi mukautuu tilannesidonnaisesti esimerkiksi laitapeliä korostavaksi versioksi? Onko Paatelainen nukahtanut dogmaatikon uneen kuusensa katveeseessa? Muurisen heitto oli mielestäni raikas tuulahdus muutoin varsin ummehtuneessa ja selkääntaputteluun perustuvassa keskustelukulttuurissamme. Lisäksi Muurisella oli mielestäni oikean suuntaiset premissit: pelaajat ovat seurajoukkueissaan tottuneet hyökkääviin laitapelaajiin perustuviin ryhmityksiin (4-4-2 ja perinteinen 4-2-3-1 variaatioineen lienevät edelleen käytetyimmät muodostelmat eurooppalaisessa futiksessa), mikä tekisi siirtymisen joulukuusesta ortodoksisempiin muodostelmiin, etenkin 4-2-3-1:n, jota myös Suomen pelaajamateriaali tukisi, suhteellisen vaivattoman; toisekseen Muurinen katsoi, mielestäni aivan oikein, joulukuusen toimivan  paremmin ns. kovempia maita, kuten Ranskaa vastaan. Georgiaa vastaankin kuusi oli paikoin tuuhea, mutta väärästä päästä: pohjasta ja keskeltä tuuhea kuusi jättää laidoille tilaa, joista Georgia käytti erityisesti Raitalan kaistaa. Hämmentävää kyllä, Ranskaa ja Riberyä vastaan samainen Arkivuon kaista pysyi varsin hyvin ummessa.

Jälkimmäinen premissi kannattaa mielestäni nostaa edelleen lähempään tarkasteluun. Siihen liittyen kolme pointtia Suomen ongelmista:

1) Suomi on ollut Georgian kaltaisia maita ja sitä heikompitasoisia maita vastaan pitkään (vähintään Hodgsonin kaudelta asti) yllättävän suurissa vaikeuksissa (itse lasken Georgian tosin nykykuntoisen Suomen tasoiseksi maaksi). Tämä johtuu näkemykseni mukaan siitä, ettei Suomella ole taktisia – ja kenties fyysisiä – eväitä toimivaan koko kentän prässiin. Esimerkiksi Georgiaa vastaan Suomi päästi vastustajan monesti omalle kenttäpuoliskolleen ennen kuin keskikentän pohjimmainen kolmikko alkoi iskeä vastustajiin kiinni. Hyökkäyspään prässiongelmia ei helpottanut Eremenko nuoremman rapakunto ja Pukin mentaalinen soveltumattomuus tällaiseen peliin. Ongelma nivoutuu myös ryhmitykseen: mielestäni heikkoja maita vastaan Suomen puolustuspelin pitäisi perustua koko kentän prässiin, mikä vaatisi yhden keskikenttäpelaajan irrottamisen hyökkäävän kolmikon tueksi, jolloin taas joulukuusen hyökkävät keskikentät voisivat levittää prässiään laitapuolustajien suuntaan. Olisiko yksi vaihtoehto nostaa aina energinen Hetemaj hieman ylemmäs Sparvin ja Eremenkon tasolta – alkaisimme tällöin lähestyä 4-2-3-1 -muodostelmaa, joka voisi pallonhallintaan perustuvissa hyökkäyksissä laskea painopistettään takaisin joulukuuseksi sekä vastahyökkäyksissä tukeutua hyökkääviin laitureihin.

2) Kuten aikaisemmassa viestissäni totesin, joulukuusen akilleen kantapäänä ovat suoraviivaisesta laitapelaamisesta lähes yksin vastuun kantavat hyökkäävät laitapuolustajat. Uronen pelasi lupauksia herättävästi (eli toisin sanoen suomalaisen median hellimänä pelasi sellaisen ok matsin ilman suurempia virheitä) ja, mikä tärkeintä, itseluottamusta huokuen. Raitala jäi Urosen (sekä Ranskaa vastaan pelanneen Arkivuon) varjoon, mitä en kyllä tavallaan ihmettele, sillä hän on minulle aina näyttäytynyt pikemminkin puolustavana full-backina kuin nousevana wing-backina. Joka tapauksessa, Urosen pirteästä pelistä huolimatta, Suomen laitapakeilta vaadittaisiin vieläkin enemmän rohkeutta nousta, haastaa ja luoda tilaa. Muutoin pelin keskusta menee tukkoon, eikä suoraviivaisesta hyökkäyspelistä tule mitään.

3) Paatelaisen valinnoista löytyy toki hyviäkin elementtejä. Olihan tasapeli tuloksellisesti vähintään välttävä suoritus hyvin saman tasoista jalkapallomaata vastaan. Joulukuusikauden alkuvaiheissa hyökkäävänä keskikenttänä aloittanut Kasper Hämäläinen on löytänyt yllättävän hyvältä vaikuttavan tuntuman Paatelaisen joulukuusen tähtenä. Suoraviivaista tyyliä ja lähes YaYa Touren kaltaisia keuhkoja vaativalla roolillaan Hämäläinen tosin istuu paremmin vastahyökkäyksiin perustuvaan pelityyliin, jossa vastustajan puolustuslinjan takaa oletetaan löytyvän tilaa. Suomen tasoitusmaali tuli juuri tällaisesta tilanteesta, jossa suoraviivainen pystysyöttö tuotti yksi vastaan yksi -tilanteen. Ranskaa vastaan Hämäläinen oli pariinkin otteeseen puoliksi läpi.

…mutta. Tässä on juuri Suomen ongelma, varsinkin pieniä- ja keskisuuria futismaita vastaan, jolloin kotipelien ei pitäisi perustua suoraviivaiseen vastahyökkäyspeliin (vastustaja laskee puolustuslinjansa aina automaattisesti varsin alas), vaan pallonhallintaan ja agressiiviseen prässiin, jolla vastustajan puolustus pakotetaan tekemään virheitä ja roiskimaan hätäisiä avauksia. Georgiaa vastaan Suomi pelasi jotain näiden kahden vaihtoehdon väliltä, mikä sekoitti pakan varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Sekä henkisesti että fyysisesti keskenkuntoiset suomalaispelaajat eivät helpottaneet toteutusta. Hieman paradoksaalisesti Suomen peliote piristyi toisella puoliajalla Eremenkon ulosajon jälkeen. Osa tästä menee toki lajin sisäisten psykologisten tekijöiden piikkiin, mutta osansa näytteli myös tilannekohtaiset tekijät: Suomi oli ikään kuin pakotettu lipsahtamaan entistä suoraviivaisemman ja prässin kannalta aktiivisemman futiksen puolelle, kun Georgia koitti paikoin nostaa omaa puolustuslinjaansa. Parikymmentä minuuttia Suomen peli näyttikin ihan siedettävältä katsella…

Entä miten jatkossa? Suomen seuraava karsintamatsi länkytellään Espanjassa maaliskuussa. Siellä on aivan sama ketkä pelaavat, kunhan lopussa saadaan joku kulmankaltainen. Sitä ennen on kokeilujen aika (eli Hetemaj ottaa Eremenkon paikan, toivottavasti ei roolia) Kyprosta vastaan marraskuussa. Lopulta, kesäkuun seitsemäs päivä, nämäkin johtopäätökset ja opit punnitaan, kun Valko-Venäjä vierailee stadikalla.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

thoughts for the post-2008 world

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: