Suomen ulkopolitiikka identiteettikriisissä – for real?

Suomen turvaneuvostokampanjan häviöstä on nyt kulunut reilun kuukauden päivät. Tilinteon hetki ei ole vieläkään kaikkein oivallisin, mutta kenties perspektiivimme asian käsittelyyn on nyt hieman syvällisempi kuin välittömästi uutisten jälkeen.

Monet ulkopolitiikasta kiinnostuneet ottivat häviön hyvin vakavissaan. Argumentit ja sapelit heiluen julistettiin, että nyt Sen Keskustelun on sitten viimein alettava. Osassa puheenvuoroista häviö istuteettiin valmiiden ajatusrakennelmien ja argumenttien tueksi. Näinkö laadukas keskustelu käynnistyy? Ei käynnisty.

Yksi mielestäni merkillinen piirre tässä keskustelussa oli se, että turvaneuvostokampanjan epäonnistuminen viritti ruodintaa myös Suomen ulkopoliittisen identiteetin perään. Samaan hengenvetoon kaivattiin – jälleen kerran – keskustelua Suomen ulkopoliittisen linjan epäonnistumisesta sekä ulkopoliittisen keskustelun puutteesta. Vanhakantainen käsitys identiteetistä yksikössä ja kylmän sodan ajoilta periytynyt usko linjateknologiseen ulkopolitiikan toteuttamiseen lyötiin yhdeksi argumentiksi, jossa käytännössä vaadittiin Suomen ulkopoliittisen linjan täyskäännöstä ilman, että itse johtopäätöstä sanottaisiin ääneen. Keskustelu limittyy myös kysymykseen siitä, kenellä tai missä osoitteessa sijaitsee Suomessa turvallisuus- ja ulkopolitiikan perusteiden muotoilemisen viimekätinen valta (kysymys, josta minulla ei ole vielä tarpeeksi kokemusta ja ymmärrystä, mutta jota kohtaan omaan sitäkin enemmän kiinnostusta).

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi hiljattain (AL, 18.11.2012) laittavansa vireille laajan ulkopoliittisen selvityksen kampanjan epäonnistumisen syistä. Ja nyt tarkkana: selvitys ei koske Suomen ulkopolitiikan identiteettiä tahi linjaa. Identiteetti – jos sellaisen olemassaolon kokee jollain tavalla lohdulliseksi tai hyödylliseksi – muotoutuu monimutkaisissa poliittisissa prosesseissa, tosiasiallisessa päätöksenteossa sekä tätä taustoittavassa kulissien takaisessa teatterissa, jonka käsikirjoitusta voimme kutsua politiikaksi käsitteen laajassa merkityksessä. Turvaneuvostokampanja on puolestaan sanansa mukaisesti kampanja, jonka sisältö ei tyhjennä Suomen ulkopoliittisen linjan käytänteitäkään, saati ’identiteettiä’.

Tämä hieman naiivilta vaikuttava erottelu kampanjan ja linjan välillä on joka tapauksessa mielestäni merkityksellinen ja hyvä pitää mielessä. Osa kampanjan epäonnistumista ruotineista välittömistä reaktioista haiskahti, kuten todettua, poliittisesti tarkoituksenmukaisilta. Tuomioja on kokeneena ministerinä enemmän kuin hyvin selvillä kampanjan poliittisesta taustasta ja kampanjan normatiivisista lähtökohdista. Hänen nyt tilaamansa selvityksen tarkoituksena tuskin on kyseenalaistaa niitä arvoja, joilla kampanjaan suunnattiin. Suomen kampanjan kivijalat, rauhanvälitys ja naisten oikeuksien kehittäminen, eivät vedonneet patriarkaalisessa kuplassa lilluviin ja toisaalta yhä vanhakantaisempaan valtiokeskeisyyteen näinä niukkuuden aikoina uppoaviin kansallisvaltioihin. Samalla on todettava, etteivät myöskään tilannetekijät muilla ulkopolitiikan areenoilla (lähinnä Suomen EU-politiikan saralla) riitä selittämään häviöön johtanutta äänestyskäyttäytymistä. Kyse on monen muuttujan summasta.

Valitettavasti kansainvälisen politiikan suuressa syklissä eletään tätä nykyä moraalisen niukkuuden aikaa. Nobelin rauhanpalkintokomitean politisoidut palkitsemisaktit eivät yksin riitä tätä puhuria kaitsemaan. Myös turvaneuvostossa, tuossa Suomen ulkopolitiikan luvatussa tyyssijassa, on viime aikoina pitänyt lähinnä suojasäätä. Ajat olivat aurinkoisemmat vielä silloin, kun Suomi loi strategiaansa kampanjalleen. Sittemmin turvaneuvosto on jumittunut entistä syvemmällä vanhakantaisen arvovaltapolitikoinnin maastoon, jonka poteroita purettaneen vielä pitkään Syyrian ja Gazan kriisien lauhtumisen jälkeenkin.

Toivottavasti kukaan ei halua, että Suomen pitäisi luoda ulkopoliittinen nahkansa heijastamaan edellä mainittuja kovapintaisia ja lyhytnäköisiä kansainvälisen politiikan arvoja. Itse olen sitä mieltä, että Suomen tappio turvaneuvostokampanjassa saattoi päinvastoin vain vahvistaa Suomen ulkopoliittista identiteettiä. Tämän johtopäätöksen allekirjoittaminen vaatii toki sen, että allekirjoitamme kohtalaisella itseluottamuksella kampanjan teemojen taustalla olevat arvot. Jos emme allekirjoita, edustamme toisenlaista arvomaailmaa.

Kuten Tuomioja mainitsee, Pohjoismaat eivät ole juuri nyt kovassa huudossa kansainvälisessä politiikassa (myös Ruotsi jäi hiljattain viimeiseksi YK:n ihmisoikeusneuvoston äänestyksessä). Pohjoismaiden tehtävänä on yhdessä jämäkästi vastata tähän huutoon, ei myötäillä sokeasti huutelijoiden maailmankuvaa – fatalistinen maailmankuva toki vaikuttaa näinä päivinä houkuttelevalta, mutta ei se todellisuus tällaiseen kovapintaisen realistin idealisoituun harhaan tyhjene vastakaan. Vasta jälkimmäinen, kansainvälisen politiikan lyhytnäköisten kovapäisten arvojen edessä alistuva asenne johtaa Suomen ulkopoliittiseen identiteettikriisiin, ei pitkän perinteen kautta omaksuttuihin rakentaviin arvoihin tukeutuminen. Jämäkkä vastaus vaati kuitenkin toimiakseen aktiivista ulkopoliittista toimintaa ja monialaista verkonpunontaa. Tässä vastaamisen ja viestimisen taidossa on Suomen ulkopolitiikan praksiksen, käytännön viisauden ydin. Siinä pyritään toisaalta välttämään liiallista ylimielisyyttä (Suomen eurokriisin aikainen EU-politiikka antaisi loistavan aihion tutkimukselle siitä, kuinka vuoropuhelun ja toisaalta moraaliseen selkärankaan perustuvan itseluottamuksen jännitteissä politiikassa näinä päivinä luovitaan) sekä toisaalta ymmärretään, ettei nurkkakuntainen murjottaminen ja omahyväisyyteen vetäytyminen ole pienelle valtiolle mikään vaihtoehto – kansainvälinen politiikka ansaitsee Suomelta ja Pohjoismailta paljon enemmän!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

THOUGHTS FOR THE POST-2008 WORLD

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: