Suora-ammuntaa: haja-ajatuksia modernin sodankäynnin tilasta

Puolustusvoimat julkaisi varsin näyttävän kampanjan siivittämänä maavoimien uuden taistelutavan; on uudenkarheaa ja trendikästä esittelyvideota, medianäkyvyyttä, lisää medianäkyvyyttä sekä tietysti seikkaperäinen selvitys siitä, miten taisteluilme uudistuu, toki myös eri aselajien näkökulmasta.

En ole paras asiantuntija arvioimaan Suomen PV:n strategian ja taktiikan kehitystä kylmän sodan jälkeen, joten en puutu tähän ulottuvuuteen. Haluan kuitenkin arvioida kampanjaa laajempana ilmiönä omista lähtökohdistani.

Eittämättä uudistuksella on sen laatijien mielestä vilpitön yhteys puolustusvoimien kehittämiseen ja heidän käsitykseensä muuttuvasta sodankäynnistä sekä viime kädessä valtakunnan puolustamisesta. Ja näin varmasti onkin. Kampanjan toinen, minua eritoten kiinnostava tarkoitus, on puhtaasti markkinoida puolustusvoimien asemaa Suomen turvallisuuspolitiikan kentässä.

Puolustusvoimilla on koko työ saada armeija näyttämään houkuttelevalta ja modernilta nykynuorisolle, joka sekä terveydellisistä, käytännöllisistä ja eettisistä syistä kaihtaa yhä enenevissä määrin kansallista puolustuslaitostamme. Lisäksi puolustusvoimilla on toki tarvetta edustautua raikkaana instituutiona ja hallinnonalana. Puolustusvoimat ovat aina saaneet, ainakin omasta mielestään, kerjätä tosissaan toiminnalleen sen vaatimat resurssit.

Kampanjan sisältöä voi myös arvioida kriittisin silmin. Minkälaisen kuvan uusi taisteluilme antaa sodankäynnistä? Mielestäni varsin vaarallisella tavalla lapsellisen. Esimerkiksi maavoimien esittelytekstin kappaleessa ’Taistelutavan olemus’ uutta toimintamallia esitellään kuin kyseessä jokin start-up -yrityksen strategiapalaveri:

Uudistetussa taistelutavassa korostuvat aktiivisuus, aloitteellisuus, liike ja joustavuus. […] Oma-aloitteellisuudelle ja oveluudelle on entistä enemmän sijaa. Joukolla, joka taistelutilanteessa yllättää vastustajansa, on hetkellisesti moninkertainen ylivoima. Tarkkuuskiväärillä tai panssarintorjunta-aseella yllättävästä suunnasta valmistellusta tuliasemasta ammutun laukauksen osumatodennäköisyys on parempi kuin vastustajan tulen alta ammuttaessa. […] Kenttäkokeissa on kouluttajien ja johtajien eri tasoilla löydettävä käytännön keinot esimerkiksi partio- ja panssaritiedustelun vaikeuttamiseksi, puolustusryhmityksen joustavaan muuttamiseen, kärjen toistuvaan pysäyttämiseen ja vaikutuksen ylläpitämiseen koko taistelun ajan koko vastuualueella. Miten salaan ja harhautan, miten houkuttelen hyökkääjän itselleni edulliseen taistelutilanteeseen, miten tempaan aloitteen, ovat kysymyksiä, joihin on haettava vastaukset.

Kohtuuden ja tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että yllä olevien poimintojen välissä on yllättävänkin käytännönläheistä ja selkeää kuvausta taistelutaktiikoiden eri osa-alueista sekä sotilaiden käytössä olevista keinovalikoimista aina yksittäisestä sotilaasta pataljoonan tasolle.

Mutta kuitenkin: annetaanko tekstissä todenmukainen kuva sotatantereesta? Viekö hajautetun sodankäynnin oppi, operaatiomaisuus ja yksilön luovuus pois sitä tosiasiaa, että kyseessä on elämän ja kuoleman kysymyksistä? Kampanjan esitys sotatilanteessa tapahtuvista ratkaisuista näyttäytyvät videopelimäisenä taktikointina ja ovelina vetoina. Yksittäinen sotilas pääsee tätä nykyä toteuttamaan itseään ja luovuuttaan puolustusvoimissa.

Annettu kuva sodankäynnistä on mielestäni kestämätön – sodankäynnin muutoksesta riippumatta. Rationaliteetti on kaukana siinä vaiheessa, kun kolmen sotilaan hajautettu taisteluryhmä lähtee innovoimaan uusia ratkaisuja vihulaisen kukistamiseksi.

Sotatantere ei ole innovaatioiden paikka. Tässä suhteessa jotain dramaattista on tapahtunut niistä ajoista, kun itse suoritin asepalvelukseni. Tuolloin mentiin tiukasti joukko-osaston edun ja ylhäältä ohjatun strategian mukaisesti. Sotapeleissä ei nokkeluus ja luovuus kukoistanut.

Kuten sanottu, puolustusvoimilla on nähtävästi enemmän ja vähemmän kovaa tarvetta kasvojenkohotukseen. Mielenkiintoisella tavalla maavoimien uudet taisteluihanteet sisältävät kaikuja hiljattain eduskunnan turpoväännössäkin kunnostautuneen Tom Packalenin (ps) ajatuksia epäsymmetrisen sissisodankäynnin doktriiniin siirtymisestä. Tällä tavalla onkin mielenkiintoista kysyä, voidaanko maavoimien taistelumallin suunnasta tulkita myös porttiteorian mukaista liukumaa kohti ammattisotilaiden maailmaa? Tässähän esimerkiksi perussuomalaiset ja vihreät voisivat lyödä odottamattomasti kättä yhteen: siirtyminen epäsymmetriseen sissitaisteluun voisi vapauttaa yhteiskunnan resursseja kokonaisturvallisuuden strategian mukaisesti myös muihin yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden kannalta tärkeisiin tehtäviin keskittyvien kansalaistaitojen kouluttamiseen. Entä olisiko kehitys tällöin sitä kuuluisaa Nato-yhteensopivaa?

***

Sattumaa tai ei, samaan aikaan kun otimme vastaan maavoimien uuden taisteluilmeen, julkaisi hesari ansiokkaan artikkelin virtuaalisodankäynnistä. Jo vuosituhannen alussa Michael Ignatieffin lanseeraama ’virtual war’ -käsitys on jo jonkin verran vanha, mutta varsin hyvin aikaa kestänyt teesi, joka on ajankohtainen esimerkikiksi Yhdysvaltojen lennokkipolitiikkaa ruotivassa keskustelussa – tai sen tulisi olla ajankohtaista tässä keskustelussa.

Hesarin artikkelissa tuodaan esille useita ongelmia, joita sodankäynnin videopelimäisyys tuottaa – siis ihan konkreettisesti: yhä suurempi osa sotilaallisesta toiminnasta ja tappamisesta toteutetaan erilaisten näyttöpäätteiden varassa, jopa tuunatuilla videopelivalmistajien ohjaimilla. Kuten artikkelissakin todetaan: ”Pe­li ei voi kos­kaan vä­lit­tää tais­te­lu­ti­lan­teen pai­nei­ta ja kau­heut­ta”. Samaan hengenvetoon olisi nähtävästi lisättävä, ettei sodankäynnistä tulisi antaa harmitonta videopelimäistä kuvaa, jossa nokkelat yksilöt saavat toteuttaa itseään, ilman että kuvan vastapainona tuodaan esiin sodankäynnin eksistentiaalinen ja moraalinen raadollisuus sekä toisaalta myös sotilaiden sodankäyntiä sääntelevät eettiset velvoitteet (jus in bello). Ei edes silloin, kun kyseessä on armeijan koulutustarvetta palvelevat kampanjat ja videot.

***

Mikä sitten on totuus modernista sodankäynnistä? Ehkä sellaista ei voida (onneksi, käytännön esimerkkien vähyydestä johtuen) esittää. Nuorille asevelvollisille ja värväytymistä harkitseville, joille maavoimien markkinointi on (osittain) suunnattu, tulisi pyrkiä antaa tästä huolimatta mahdollisimman totuudenmukainen kuva sodankäynnistä.

Ja kuinka ollakaan, edelleen sattumaa tai ei, samaisena päivänä maavoimien taisteluilmeen julkistamisen kanssa esitettiin YLE:n MOT-ohjelma, jossa käsiteltiin kipeää aihetta: suomalaisten rauhanturvaveteraanien vakavia jälkitraumaattisia stressioireita. Ohjelma oli vaikuttava, ennen kaikkea siinä esiteltyjen rankkojen kokemusten ja kohtaloiden muodossa. Vakavan kunnioituksen paikka näille uusveteraaneille.

Katsokaapa ohjelma: siinä teille kuvaa siitä, mitä sodankäynti aiheuttaa. Ja kyseessä ovat kuitenkin kriisitilanteissa, ei laajamittaisessa sotatilanteessa, toimineiden ammattisotilaiden kokemuksista. Tämä porukka on hieman eri liemissä keiteltyä vajaan kuuden kuukauden varusmieskoulutuksen käyneisiin nassikoihin verrattuna.

MOT-dokumentin kokemukset saavat ajattelemaan todellisuuden ja mielikuvien epäsuhtaa: mitä moderni sodankäynti aiheuttaisikaan riskiyhteiskuntaamme kasvaneille yltäkylläisyyteen ja henkisiin haasteisiin kasvaneille penskoille, minä itse mukaan lukien?

Otetaan markkinointi markkinointina, mutta todellisuus kaunistelemattomana. Puolustusvoimilla on oma ulkopoliittinenkin tehtävänsä ja paikkansa yhteiskunnassamme, mutta sodankäynnin kuvastoa pehmentämällä sitä on arvelluttavaa pyhittää.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

thoughts for the post-2008 world

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: