Mitä yhteistä on Pekka Himasella ja hevosenlihalla?

Otsikon kysymys olisi kuulostanut vähintäänkin mielipuoliselta vielä pari kuukautta takaperin. Vastaukset tosin olisivat saattaneet olla mielenkiintoisempia kuin nyt.

Molemmissa kohuissa keskustelu on juuttunut seurauksiin – paikannetun ongelman syyt ovat lakaistu, tai niitä on yritetty laikaista, maton alle. Hevosenlihakohussa oltiin yllättävän kiinnostuneita siitä vastenmielisyydestä, jonka einekseen päätynyt hirnuliha tuottaa yksittäisissä ihmisissä ja kulttuureissa. Jopa lihanjalostajat alkoivat mediakeskustelun johdattamina huolehtimaan siitä, löytyykö lenkkimakkarasta nimenomaan hevosenlihan jäänteitä, ei niinkään siitä, mitä rakenteellisia pulmia moinen seuraus implikoi. Ilmiön taustalla vaikuttava todellinen ongelma, ja ongelman syyt, jäivät hevosenlihamassan taakse.

Lienee jollain tavalla oireellista, että myös Himasen tapauksessa keskustelu on pyörinyt Himasen ansioiden ja toiminnan ympärillä. Jopa Himasen joukkuetoveri, Manuel Castells, osoitti arvostelukykynsä tasoa pitämällä sotkun suurimpana ongelmana Himaseen henkilökohtaisesti kohdistunutta loanheittoa. Tai sitten hesarille Castellsin lähettämästä kirjelmästä siteerattiin vain Himasen ja Castellsin suhdetta valottaneet osiot. Ken tietää.

Ei ole ole Himasen vika, ettei hallituksen tulevaisuusselonteon tieteellistä taustoitusta ole kilpailutettu kestävällä tavalla. Jos joku tulisi tarjoamaan allekirjoittaneelle yhden matalapalkka-alalla työskentelevän ihmisen elämäntyön ylittävät kokonaisansiot vastaavan rahasumman niinkin esoteerisia näkymiä tarjoavaan projektiin, en todellakaan pistäisi hanttiin. Vastuu on poliittisilla päättäjillä, vaikka hyvä veli -verkoston moderni versio tässä pyöriikin. Kuten Kari Ravio osoittaa epäsuorasti hesarin mielipiteessään, on Valtioneuvoston tiedepoliittinen ohjaus ja siitä seuraavat käytännöt kaukana moderneista ja demokraattisista ihanteista. Nopeasti hallituksen aloitteesta käynnistetty ryhtiliike tässä asiassa saattaisi vielä pelastaa, paitsi Himasen hipiää, myös poliittisen ohjauksen uskottavuutta.

Kysymys on toki lopulta myös laajemmista etiikkaan ja tieteenteoriaan limittyvistä ongelmista, kuten rötösherranenkin toteaa tuoreessa blogitekstissään. Esoteerinen ja esseistinen näkemys nykyisestä yhteiskuntatieteen kärjestä ei toden totta paranna ihmistieteilijöiden näkymiä tutkimusmarkkinoilla. Viime kädessä jupakan ainoa voittaja on Himasen tiimi ja symposiumväki; häviäjistä löytyvät ainakin poliittisen ohjauksen läpinäkyvyys ja uskottavuus sekä yhteiskuntatieteen ja humanistisen tieteen habitukset.

Tieteentekijöiden puolustuskseksi on sanottava, että Castellsin ja koko jupakan heijastama kuva kahdesta toisilleen vastakkaisesta yhteiskunta- ja ihmistieteen tekemisen tavasta on auttamatta vanhentunut.

Toisaalla ovat kummallisesti pukeutuvat, puhuvat ja käyttäytyvät esoteerikot, kuten Himanen, joilla on jokin mystisen olemisen tavan tuottama oikeutus kirjoittaa mitä sattuu, mutta mikä on silti jotenkin intressanttia ja merkittävää. Nämä intellektuellit vaihtavat heuristiikaltaan raskaita ja maailmoja syleileviä näkemyksiään puolitieteellisissä monografioissaan, koska ”koska tieteelliset julkaisut ovat haluttomia julkaisemaan innovatiivista ajattelua.”

Vastapuolelta löytyvät, C. Wright Millsin klassista jakoa mukaillakseni, konventionaaliset byrokraatit, jotka puolestaan julkaisevat suuren yleisön silmissä introverttia nollatutkimusta arvostetuissa ykköstason akateemisissa journaaleissa, luultavasti suuren yleisön banalisoivan silmän ulottumattomissa.

Mikä pahinta, suuri yleisö ihmettelee, molemmat tyypit tuottavat laajalti verorahoja vastaan puhdasta nollaa, toiset vieläpä elostelemalla valtaeliitin siivissä.

Tällainen dikotomia ei tietysti tee oikeutusta tieteen pluralismille – laajoja kokonaisuuksia ja perustutkimuksen ylevää popularisointia kaivataan jatkossakin siinä missä arkipäiväistä tieteenalan empiiristä tapaustutkimustakin, vaikka sitten hieman kankealta vaikuttavine kaavoineen.

Jutun peruspointti kuitenkin on se, että nämä molemmat yllä kuvatut stereotypiat edustavat irvikuvaa traditionaalisista tieteentekijöistä – toinen on itsenäisyyttään vieraantunut yhteiskunnallisista vaateista ja tarpeista, toinen on sotkeutunut niihin perusteellisesti elitistisellä ja sisällöltään pinnallisella tasolla. Näiden yläpuolelle asettuu gramscilainen orgaaninen intellektuelli, joka kyllä harrastaa tieteellisen työnsä perusteita itsenäisesti ja kurinalaisesti, mutta jonka yhteiskunnallinen tietoisuus yhdistää arjen ongelmat ja tieteellisen tiedon hyveet.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

thoughts for the post-2008 world

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: