Ei kai tässä enää palkalla eletä?

Puolueiden tulevaisuutta luotaavassa keskustelussa olen toisinaan törmännyt ajatukseen, jossa puolueiden olemassaolon tarkoitus liitetään harhaanjohtavasti historiallisesti määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Tyyppiesimerkkinä käy SDP, jonka tarkoituksia peilataan hämmentävästi – ja usein vieläpä puolueen omista joukoista – puolueen peruskivenä 1900-luvun alussa toimineen Forssan ohjelman toteutumiseen.

Valtio-oppineet osaisivat varmasti kertoa tarkemmin, minkälaista puoluekäsitystä edellinen näkemys edustaa. Asetelma olisi kuitenkin hieman rinnasteinen siihen, että Perussuomalaisten olemassaolon tarkoitus häviäisi siinä vaiheessa, kun Suomi eroaisi Euroopan unionista. Puolue siis käsitetään ohjelmallisena, ei orgaanisena kokonaisuutena, joka kasvaisi ja kehittyisi yhteiskunnallisen muutoksen ja historiallisen kontekstin mukana.

Demarit saanevat syyttää itseään heihin liitetystä ohjelmallisesta mielikuvasta. Paavo Lipposen jälkeistä krapulaa edelleen poteva puolue on kaukana orgaanisesta olemuksesta, jossa sinänsä merkittävien arvojen yhteys käytännön poliittisiin johtopäätöksiin avautuisi edes jollain tavalla mielekkäänä kokonaisuutena.

En kuitenkaan halua ruotia SDP:n nykytilannetta. Sen sijaan haluan pohtia onko Forssan ohjelman tavoitteet todella saavutettu – tai ovatko saavutetut päämäärät pysyviä? Forssan ohjelman työsuojelulainsäädäntöä koskevat tavoitteet antavat osviittaa mahdollisista vastauksista. Kyseisten tavoitteiden toisessa kohdassa vaaditaan esimerkiksi seuraavaa:

Kullakin paikkakunnalla elintarpeisiin riittävä alin paikka on määrättävä ei ainoastaan valtion ja kuntain, vaan yksityistenkin teettämissä töissä.

Ei kai vaatimus ole enää ajankohtainen? Verrataan sitä Juha Akkasen 29.5.2013 Helsingin sanomien pääkirjoitussivulla julkaistuun kolumniin. Akkasen kolumnin tavoitteena oli nostaa keskusteluun Saksan mallin mukainen työmarkkinaratkaisu, jossa työehdoista – mukaan lukien palkoista – voidaan sopia joustavammin aina yksittäisten yritysten tasolle saakka (korjatkaa joku asiasta paremmin tietävä, jos olen ymmärtänyt asian väärin tai jos se on yksinkertaistustani moniulotteisempi). Akkanen päätyy lopulta aiheemme kannalta mielenkiintoiseen johtopäätökseen:

Suo­mes­sa pal­kan­saa­ja­lii­ke ju­lis­taa, et­tä työs­tä saa­ta­val­la pal­kal­la on voi­ta­va tul­la toi­meen. Ta­voi­te on si­nän­sä kun­nioi­tet­ta­va, mut­ta eh­kei sii­tä kan­nat­tai­si pi­tää kiin­ni ai­van puh­da­sop­pi­ses­ti.

Suo­mes­sa on pal­jon työ­tä, jo­ka jää te­ke­mät­tä vain sen vuok­si, et­tä sii­tä ei kan­na­ta mak­saa niin pal­jon kuin sii­tä vaa­di­taan. Mo­ni työ­ha­lui­nen on hin­noi­tel­tu ulos työ­mark­ki­noil­ta, kos­ka tai­dot ja ky­vyt riit­tä­vät ai­noas­taan vä­hän tuot­ta­viin töi­hin.

Akkanen argumentoi epäsuorasti Forssan ohjelman tavoitteita vastaan. Kyse ei ole ainoastaan minimipalkka-ajattelusta, johon libertanistien mukaan kätkeytyy huikeita ongelmia (kuin sattuman kaupalla Suomella on mennyt vuosikymmeniä jokseenkin mallikkaasti sosioekonomisen kehityksen saralla vähimmäispalkasta huolimatta – vai onko pointti siinä, että ilman olisi mennyt vieläkin paremmin?), vaan siitä, että nyt on syytä pohtia myös palkansaajan oikeutettua tulla toimeen työstään saamallaan palkalla. On siis syytä erottaa vaatimus minimipalkasta vaatimuksesta tulla toimeen saadulla palkalla.

Paradoksaalista kyllä, yhteiskunnan (lue: valtion) tulisi sittenkin paikata minimipalkan ja toimeentulon välisen kuilun. Tämä erottaa ehdotuksen puhdasoppisesta Yhdysvaltalaisesta mallista, jossa matalapalkkatyötä tekevät ihmiset tekevät itsestään tehottomia kärvistellessään useissa päällekkäisissä pätkätyösuhteissa.

Matala- ja pätkätöiden puolesta kansallisten työllistymistalkoiden airueina liputtavat sysäävät vastuun palkansaajille ja valtiolle. Retoriikassa kuitenkin väläytellään yövartijavaltio-teesiä. Argumenttivirhe ei nähtävästi hidasta tahtia. Joustamattomassa minimipalkkamallissa saattaa hyvin olla omat ongelmansa, mutta on aivan toinen asia vaatia työmarkkinaratkaisuja, joiden seurauksena palkka ei riitä elämiseen. Jälkimmäisen esittäminen tarkoittaa paluuta 1800-luvun lopun yhteiskuntasopimuksen maininkeihin. Tai yhtä lailla voimme kyllä suunnata katseemme Kaakkois-aasian työmarkkinamalliin, jos kansa näin haluaa. Valistumaton arvaukseni on, ettei kansa halua.

Lopulta voimme kysyä, mielestäni ihan vakavissamme, onko Forssan ohjelman tavoitteet todellakin pysyvästi saavutettuja? 1980-luvulla syntyneen korkeakoulutetun silmissä Forssan tavoitteet ovat ihan todellisia arvoja, joita ei voi ottaa itsestään selvinä. Käytännössä kaikki ystäväni ovat prekariaatille tyypillisissä määräaikaisissa työsuhteissa. Ensimmäiset työpaikat ovat mitä todennäköisemmin vedetty työmarkkinatuen välttämättömällä nosteella, harjoittelutuilla tai hyvässä tapauksessa minimipalkoilla – elämiseen on saattanut pakollisten elinkustannusten jälkeen jäädä muutama satanen kuussa. Tästä huolimatta töistä nautitaan suunnattomasti ja niitä paiskitaan monesti kuin huomaamatta 40 ja 50 viikkotunnin väliin. Pätevät nuoret aikuiset uskovat edelleen yhteiskuntamme toimivuuteen pitkällä tähtäimellä. Olen antanut itseni ymmärtää, että myös koulutususko on kaikesta huolimatta edelleen varsin kovalla tasolla.

Tinkiminen Forssan ohjelman tavoitteista – palkalla, ennen tukia, on tultava toimeen – asettaa tämän uskon koetukselle. 1950-70-luvuilla työmarkkinoille tupsahtaneet sukupolvet yliarvioivat sitä tragediaa, mikä 1980- ja 90-luvun sukupolvien kyynistymisestä seuraisi. Tragedia toki olisi kääntäen myös se, ettei merkityksellistä työtä löytyisi lainkaan, palkasta riippumatta.

Vielä kerran, perusasioita kerratakseni: työ ei ole itseisarvo; merkityksellinen työ on hemmetin tärkeä arvo. Miten tälle arvolle käy, jos siitä saatavalla korvauksella ei tule toimeen? Vai odotetaanko toiveikkaana kultalusikkasukupolvien perinnönjakoa ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan?

Mainokset

One Response to Ei kai tässä enää palkalla eletä?

  1. Päivitysilmoitus: Juhannuslupaus | Tweakling

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

THOUGHTS FOR THE POST-2008 WORLD

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: