Security Europe-style: ainutlaatuista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa?

Eurooppa-neuvosto kokoontuu joulukuussa järjestelemään yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkansa (YTPP) pilareita uuteen muotoon. Tai no, todennäköisempi vaihtoehto lienee, että EU:n johtajat pidättäytyvät radikaaleista uusista avauksista turvallisuuspolitiikan saralla säilyttäen paljon YTPP:n vanhaa muotoa.

Näin ajattelee varmasti moni asiantuntija ja poliitikko, niiden joukossa ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka esitteli näkemyksiään Ulkopoliittisen instituutin ja ulkoministeriön 10.10.2013 järjestämässä tilaisuudessa ”The Future of European Security and Defence.” Tilaisuus, jossa Tuomiojan lisäksi alustivat myös Liettuan varaulkoministeri Andrius Krivas sekä EU:n turvallisuustutkimusinstituutin johtaja Antonio Missiroli, veti Helsingin Eurooppa-salin täyteen vieraita. Euroopan unionin asema maailmapolitiikassa ja kansainvälisen turvallisuuden tuottajana ei kenties talous- ja ennen kaikkea poliittisen kriisiin riivaamalla mantereella liene se kaikkein kuumin peruna, mutta ilmeisen puhutteleva aihe joka tapauksessa.

Jos tilaisuuden annin voisi tiivistää yhteen lauseeseen, se saattaisi hyvin kiteytyä ajatukseen Euroopan unionin turvallisuuspoliittisen profiilin ainutlaatuisuudesta, jota ei kuitenkaan syystä tai toisesta saada selkokielisen ja kompaktin strategian muotoon. Jos unionin maailmanpoliittista roolia kartoitetaan kapeasti jostain tietystä perspektiivistä – vaikkapa pelkästään kehityspolitiikan tai sotilaspolitiikan vinkkelistä – voi ainutlaatuisuus vaikuttaa saamattomuudelta ja sekavuudelta. Kokonaisvaltaisen turvallisuusajattelun vinkkelistä ainutlaatuisuus alkaa sen sijaan hahmottua kirkkaammin, ainakin mitä tilaisuuden puheenvuoroista ja kommenteista saattoi ymmärtää.

Kokonaisvaltaisuus, jota korkea edustaja Catherine Ashton on käsittääkseni markkinoinut, ei kuitenkaan valitettavasti johda yksiselitteisyyteen. Ehkä näin tuleekin olla: jos turvallisuustodellisuus ja maailmanpolitiikka eivät enää aukea meille yksinkertaisena (tai kaksinapaisena), ei luultavasti turvallisuuspolitiikan operationalisointiakaan tulisi rakentaa harhauttavien pelkistysten varaan. Unionin (eli turvallisuuspolitiikan kohdalla viime kädessä sen jäsenmaiden, joista iso osa kuuluu myös Natoon, tuottaman kokonaisuuden) turvallisuuspoliittinen työkalupakki on hyvin laajalti varustettu, mutta selkeät, asianmukaisin resurssein varustetut kärjet tuntuvat puuttuvan.

Tästä huolimatta tilaisuudessa  yhdyttiin ylistämään Euroopan turvallisuuspolitiikkaa menestystarinana. Tämä on tietysti ihan ymmärrettävää tilaisuuden luonteen ja ajankohdan muistaen. Eikä väite ihan täysin tuulesta temmattu ole, sikäli kun sitä ryyditettiin käytännön esimerkeillä. Yhtenä EU:n ainutlaatuisuuden esimerkkinä mainittiin pariinkin otteeseen Atalanta-operaatio, joka ei ainoastaan iskenyt Somalian rannikolla vallinneeseen merirosvouteen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen, vaan tätä kautta paransi huomattavasti esimerkiksi alueen väestön ruokaturvallisuutta.

Toisaalta tilaisuudessa pidettiin – ehkä hieman perieurooppalaiseen tapaan – huolta siitä, ettei nykymenoonkaan ole tyytyminen. (Tuomioja puolestaan piti omalta osaltaan huolen siitä, ettei ainutlaatuisuutta ymmärretä eurooppalaisessa kontekstissa ylevänä ’erityisyyden’ tunteena, viitaten heitollaan luonnollisesti uuden mantereen hitusen vähemmän pragmaattiseen turvallisuuspoliittiseen perinteeseen.) Kuten Hanna Ojanen on todennut, EU:n tuleva turvallisuusstrategian päivitys tarkoittaa viime kädessä sitä, että EU etsii itselleen uutta uskottavuutta globaalina turvallisuustoimijana.

Kehitettävää siis löytyy. Tilaisuuden pohjustuksena toiminut Tuomas Iso-Markun työstämä taustapaperi (paperia ei vielä tähän hätään ole ladattu UPI:n sivuille) esitteli sittemmin tilaisuudessa ja eurooppalaisessa keskustelussa tätä ennen toistuneet kolme keskeistä haastetta YTPP:lle: 1) EU:n YTPP:n strategian kirkastaminen; 2) toimintavalmiuksien ja kapasiteetin (erityisesti sotilaallisen) vahvistaminen ja kehittäminen; 3) puolustusteollisuuden ja yhteisten puolustusmarkkinoiden kehittäminen taloudellisesti haastavana aikana.

Kohdat eivät sikäli ole täysin balanssissa, että kaksi jälkimmäistä haasteetta ovat johdannaisia ensimmäisestä. Toisin sanoen sellainen ideaali tilanne, jossa valtioiden johtajat pääsisivät yhteisymmärrykseen selkeästi profiloidusta ja ytimekkäästä strategista – kenties jopa EU:n YTPP:n valkoisesta paperista – tarkoittaisi samalla sitä, että vastaukset kahteen jälkimmäiseen kysymykseen vaikuttaisivat entistäkin teknisimmiltä nimenomaan turvallisuuspolitiikan arvojen ja tavoitteiden vinkkelistä. Poliittinen tahto löytää Euroopan unionin jäsenmaiden kirjoa edustavat erilaiset turvallisuustarpeet ja niiden taustalla vaikuttavat kulttuurierot ylittävä yhteinen sävel tekisi myös teknisemmät kysymykset helpommaksi ratkaista.

Strategian osalta kysymys on kaikkein yksinkertaisimmillaan siitä, että edellisen strategian (2003) ja sen päivityksen (2008) jälkeen maailmanpolitiikassa ja EU:ssa on tapahtunut yhtä jos toistakin. Riittääkö siis YTPP:n virittämiseksi ’pelkkä’ päivitys, joka sekin vaatinee monitahoisia neuvotteluita ja kompromisseja, vai pitääkö tilaisuus käyttää hyväksi kokonaan uuden ohjelmiston tilaamiseksi?

Tilaisuuden osallistujista etenkin Krivas oli hyvin selväsanainen strategian uudistustarpeen laajuudesta: Liettuan kannalta paras ratkaisu olisi kokonaan uusi strategia (Liettuahan ei ollut jäsenenä edellistä strategiaa raapustettaessa). Kaliningradin alueen ja Venäjän voimallisen vaikutuksen kupeessa elävällä Liettualla on todellisia tarpeita jämäkälle EU:n (itäiselle) lähialuepolitiikalle, jonka varassa Liettuan liikkumatila saattaisi kasvaa nykyisestä. Krivasin näkemys EU:n turvallisuuspolitiikan haasteista painottui vahvasti EU:n lähialuepolitiikan ja sotilaspolitiikan yhteyden korostamiseen.

Krivaskin kyllä yhtyi näkemykseen, jonka mukaan EU:n ainutlaatuisuus tarjoaa mahdollisuuden ketterään ja moniulotteiseen toimintaan kriisialueilla. Toisaalta Krivas katsoi keskeiseksi pyrkiä näkemään Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria nimenomaan Naton ja EU:n toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Tämän suuntaisesti ajateltaneen monessa muussakin tuoreemmassa EU-jäsenmaassa, ei vain Baltiassa.

Yleisössä ollut professori Raimo Väyrynen kysyi Krivasilta suoraan, miten Venäjän sotilaspoliittinen aktivoituminen, Zapad-harjoitukset sekä esimerkiksi Ruotsin ilmapuolustuksen haavoittuvaisuuden paljastaneet manööverit tulisi Liettuan vinkkelistä ottaa huomioon YTPP:ssä. Krivas totesi, että vuoden 2009 Zapad-harjoitus kuviteltuine Baltian miehityksineen sekä Varsovaan suunnattuine ydiniskuineen oli Liettuan kannalta vielä huolestuttavampaa aikaa kuin viimeaikaiset tapahtumat (Krivas viittasi Zapadin lisäksi myös viime viikkoina hankaloituneisiin kauppasuhteisiin).

Krivas jatkoi, että Liettua näkisi mielellään Naton nykyistäkin näkyvämmässä roolissa Baltian alueella. EU:lle Liettua puolestaan varaisi entistä aktiivisempaa roolia itäisten kumppanivaltioiden, kuten Ukrainan ja Moldovan, tukemisessa. Aiemmin puheessaan Krivas korosti myös Naton 2010 strategisen konseptin sekä vuoden 2003 alkuperäisen Euroopan turvallisuustrategian yhteneviä näkemyksiä multilateralismin sekä kriisinhallintakapasiteetin merkityksen kasvattamisesta.

Tuomioja nostatti avauspuheenvuorossaan ensin tunnelmaa pitämällä joulukuuta mahdollisena uutena virstanpylväänä, joskin palautti osallistujia myöhemmin yleisökysymyksiin vastatessaan maan pinnalle toteamalla, ettei odottele kokoukselta järisyttäviä avauksia ja katkoksia 2000-luvun alusta kehittymässä olevaan linjaan. Tilaisuuden tutkijayhteisön edustajana esiintynyt Missirolli oli samoilla linjoilla ja muistutti, että EU:n turvallisuuspoliittinen kulttuuri on vasta hitusen yli kymmenen vuoden ikäinen, vaikka turvallisuutta on EU:ssa toki edistetty muilla keinoin tätä ennen.

Tuomioja nosti esiin myös Suomen roolin, joka on ollut vahva etenkin kriisinhallintaoperaatioissa. Suomi on osallistunut lähes jokaiseen EU:n kriisinhallintaoperaatioon, ollen monessa operaatiossa jopa keskeisin siviilikriisinhallinnan toimija. EU:n haasteista Tuomioja mainitsi – kuten muutkin osallistujat omissa puheenvuoroissaan – Euroopan taistelujoukot, joita ei surullisenkuuluisasti ole käytetty kertaakaan. Tämän lisäksi Tuomioja näki pysyvän strategisen suunnitteluyksikön puuttumisen selvänä ongelmana EU:lle. Tuomiojan vire oli kuitenkin optimistinen; hän halusi yleisön muistavan myös onnistumiset, joita jäsenmaiden soisi hyödyntävän uutta turvallisuusstrategiaa laadittaessa.

Missirolli tarkasteli tutkijana Euroopan unionin turvallisuuspolitiikkaa analyyttisemmasta vinkkelistä. Myös hän yhtyi Tuomiojan analyysiin EU:n ainutlaatuisuudesta. YTPP:n on enemmän kuin perinteiset turvallisuusorganisaatiot, mutta ei kuitenkaan kilpaileva tekijä valtiovetoiselle diplomatialle; sen toimiala ei latistu pelkkään rauhanturvaamiseen, mutta se ei kuitenkaan yllä rauhaan pakottamiseen; EU:n ei tule pyrkiä sille vieraalle alueelle hamuamalla päällekkäistä roolia mini-Natona, mutta sen ei tule myöskään pyrkiä latistamaan toimintamahdollisuuksiaan kaavailemalla roolia jonkinlaisena mini-YK:na.

Missirolli vilautteli myös hitusen epämuodikkaaksi ajautunutta pehmeän vallan korttia. Hän mainitsi, että EU:n sanktiot ovat oikeasti todella tehokas diplomaattinen ja turvallisuuspoliittinen väline. Sanktioiden vaikuttavuutta esimerkiksi Iranin käänteen kohdalla on ehkä vaikea mitata, mutta olisi samalla hölmöä esittää, etteivätkö sanktiot olisi vaikuttaneet merkittävästi.

Miten seminaarin tunnelman voisi sitten vetää yhteen? Euroopan turvallisuus ja YTPP tuskin saavat pankin räjäyttävää uutta alkua joulukuussa. Osittain tähän vaikuttanevat myös  jäsenvaltioiden ja alueellisia turvallisuusnäkymiä koskevien maailmankuvien erot. Siinä missä Italiassa Syyrian vaikutus näkyy mittavina turvallisuushaasteina Välimerellä esimerkiksi pakolaiskysymyksen valossa, näyttäytyy turvallisuus perinteisemmässä, miltei eksistentialistisessa ja niukassa valossa Venäjän provokaatioiden kanssa painivan Baltian valtion näkökulmasta. Toisaalta jakoon pitää vielä lisätä eriävät näkemykset siitä, sijaitsevatko turvattomuuden alkulähteet ’tuolla jossain’ – vaikkapa Sahelin alueelta kaaren lailla kohti itää kurkottavalla alueella – vai ovatko ne tässä aivan lähellä, jopa Unionin alueen sisällä, näkymättöminä.

Entä tulisiko turvallisuutta rakentaa aktiivisesti menemällä vaikeasti hahmotettavien prosessien alkulähteille (energia, ruoka, vesi, terveys, sosiaalinen koheesio, yhteiskuntajärjestelmät) vai tulisiko turvallisuuden tuottamisessa keskittyä vaihteeksi varautumiseen (rajojen huokoisuuksien paikkuu, sotilaallinen varustautuminen sekä teknisesti että yhteistyöjärjestelyiden kautta, kansalaisten kriisinsietokyvyn vahvistaminen)? Näitä näkemyksiä ei kenties tulisikaan sovittaa yhteen nättiin paperiin, vaan rakentaa turvallisuusarkkitehtuuri useiden rinnakkaisten alastrategioiden kautta. Yhdessä voitaisiin palata Mary Kaldorin ryhmän ajatuksiin Euroopan unionista inhimillisen turvallisuuden suurvaltana; toisessa voitaisiin pähkiä  miten EU:n puolustuspolitiikan päällekkäisyyksiä voitaisiin poistaa alueellisten puolustusjärjestelyiden tehostamisella. Joka tapauksessa voinemme pitää yksinomaan hyvänä asiana sitä, että turvallisuus ja ulkopolitiikka palaavat pitkän tauon jälkeen Euroopan unionin agendalle, vaikka itse strategia ei kokisikaan täydellistä remonttia.

Mainokset

One Response to Security Europe-style: ainutlaatuista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa?

  1. Päivitysilmoitus: Koittaako joulu EU:n yhteiselle turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle? | The Ulkopolitist

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

THOUGHTS FOR THE POST-2008 WORLD

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: