Valintojen ajan äärellä

Aktiivisesti turvallisuuspolitiikasta kirjoittava Janne Riiheläinen julkaisi juuri hyvän ja selkeästi etenevän pohdinnan Ukrainan tilanteesta ja uuden maailmanjärjestyksen hahmottumisesta. Janne niputtaa varsin vaivattoman oloisesti yhteen lukuisia viime viikkoina käytyjä keskusteluja ja niiden vivahteita. Kiitokset siitä!

Jannen blogimerkintä herätti allekirjoittaneessa paljon ajatuksia, joita varmasti muhii runsaasti itse kunkin meistä turvallisuuspolitiikkaa seuraavien päänupeissa. Tämä teksti syntyi reaktiona Jannen tekstin nostamiin ajatuksiin, joista tässä esitän vain osan.

Olen samaa mieltä Jannen kanssa siitä, että Suomen kaltaisen pienen valtion – oli tällainen valtio sitten poliittisesti ja sotilaallisesti kuinka liittoutunut ja sitoutunut tahansa – kannattaa mahdollisimman pitkälle pyrkiä toimillaan tukemaan kansainvälisen politiikan järjestyksen perusteita, hauraitakin sellaisia. Tämän pitäisi olla pienen valtion toiminnan ydintä ja sen olemisen veressä, riippumatta  kansainvälisen järjestyksen hauraudesta ja poliittisen tilanteen ahtaudesta (tai kenties juuri näiden johdosta). Jokainen ilman painavaa humanitaarista perustetta sekä kansainvälisen yhteisön mahdollisimman pitävää konsensusta tehty alueloukkaus ja provokaatio (puhumattakaan anneksoinnista) rapauttaa sitä perustavan tasoista, joskin erittäin minimalistista normipohjaa, jonka varaan pienten valtioiden oleminen hauraassa kansainvälisessä järjestyksessä perustuu. Kuten olemme viime vuosina ja etenkin viime viikkoina huomanneet, ovat edellisetkin perusteet valtion suvereniteetin loukkaamiselle entistä hatarammalla pohjalla. Parokiaaliset voimat vahvistuvat kaikkialla. Kantani Suomen linjaan EU:n ja lännen pakotteiden kohdalla lienee tätä taustaa vasten selvä, mutta turha – ei sitä minulta kysytä, varsinkaan sosiaalisessa mediassa (ja siihen on hyvät syynsä).

Tähän asti pelin tulisi olla osaltamme selvä. Näin helpolla emme kuitenkaan valitettavasti pääse. Minimaaliseen normipohjaan perustuva kansainvälinen järjestys on pienen valtion kannalta lähinnä tyhjää parempi. Epävarmuus kalvaa ja marginaalit kaventuvat. Politiikan liike jähmettyy. Maantiede nostaa päätään. Tämän mukana on vaarassa jähmettyä myös muut virrat ja virtaukset, joista kehittynyt pieni valtio on jatkuvasti riippuvainen, ei vähiten haavoittuvaisen riskiyhteiskuntamme luonteen johdosta. On tietysti totta, ettei pieni valta asiain tilalle mahdottomia mahda. Varautuminen ja pelossa eläminen ei kuitenkaan voi olla pitävä ratkaisu. Se ei voi tyhjentää linjamme moraalista perustaa. Tällöin alistamme itsemme alistaville voimille, joista tulisi päästä irti ja joihin tulisi pyrkiä vaikuttamaan. Tällöin pesemme kätemme jo ennen lapioon tarttumista. Ja tähän kytkeytyy se Suomen todellinen Jaakobin paini; subjektiviteetin säilyttäminen, marginaalin työntäminen etäämmälle, liikkumatilan hahmottaminen – kaikki tämä tavalla, joka ei millään tavalla pelaa niiden pussiin, jotka uhmaavat edellä esitetyn minimalistisen järjestyksen perustaa ja sen legitiimiyttä.

Linjan perustaa voi toki tarkastella myös kuulumisten ja sitoutumisten pitkän ajan jakson hahmottumisen ja liikkeen kannalta. Tämä on se optimistisempi tulkinta liikkumatilastamme ja valinnanvapaudestamme. Haluaisin uskoa, että tätä ”mekaniikasta riippumattomuutta”, johon tasavallan presidentti on linjauksissaan viitannut, olisi edelleen olemassa. Lähikuukaudet osoittavat, miten tilanne on. Kannattaa kohdistaa katse sekä Suomen eteläpuolelle että hieman kauemmaksi itään.

Samalla tulisi pyrkiä, tunnekuohusta huolimatta, erottamaan kaksi asiaa toisistaan: toisten intentioiden ymmärtämisen analyyttinen arvo; toisten pahansuopien intentioiden tietoinen myötäily. Jälkimmäistä voi ja tulee tarkastella alta kulmain, mutta ensimmäistä taitoa meillä ei ole pienenä valtiona varaa heittää pesuveden mukana.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksentekoeliittimme painii juuri nyt näiden vakavien kysymysten äärellä, joihin vastaamisen tulee jo nykytilanteessa ilmetä toimintana. Vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa toimimatta jättäminen voi saada toiminnan aktiivisen luonteen piirteitä. Sosiaalisessa mediassa meillä on melkoisia erivapauksia näiden vakavien kysymysten äärellä; voimme vaatia uuden liturgian mukaista ”analyyttistä keskustelua” – ja näin meidän tavallaan tulee liberaalin demokratian jäseninä tehdäkin. On kuitenkin parasta muistaa, että kovan luokan ulkopolitiikka on tilannesidonnaista viisautta ja kokemuspohjaa koettelevaa vakavaa toimintaa – toimintaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Taitaa olla niin, että epävakaat ajat ruokkivat epävakaita ajatuksia. Se on inhimillistä. Epävakaista ajatuksista seuraa monesti suoraviivaisia päättelyketjuja, jotka häivyttävät kansainvälisen politiikan monimuotoisuudesta aiheutuvien seurausten vyyhdin yksinkertaisten asetelmien taakse. Impivaaralaisuus, uhmakas sotilaallinen varustautuminen tai liittolaissuhteeseen heittäytymisellä viestittävä inho ovat käsittääkseni oireita edellisen kaltaisista reaktioista. Kuten sanottua, tämä on inhimillistä. Näistä kuohuista on kuitenkin päästävä yli. Ytimekkäät ja kirkkaat johtopäätökset vaativat edellisen moninaisuuden huomioon ottavaa vaativaa ajatustyötä.

Esimerkiksi sotilaallista liittoutumista keskeisempi kysymys lienee päättäjien näkökulmasta se, miten tällainen päätös, sen perusteet, päätöksen olosuhteisiin vaikuttavat ulkoisten tekijöiden muutokset ja toiminnan seuraukset kyetään simuloimaan mahdollisimman tarkasti erilaisia lyhyen- ja pitkän ajanjakson skenaarioita vasten. Näiden skenaarioiden muodostamiseen tarvitaan historiallista viisautta.

Julkisuudessa esitettävät puhetapahtumat ovat asia erikseen. Osa niistäkin toki on vakavia. Puhetta kuitenkin näinä päivinä riittää. Pinnan alla väsättävissä kassakaappisuunnitelmissa, näin uskon, on juuri nyt tärkeintä hahmottaa, onko Suomelle tarjolla sellaista entreetä tai muuta valintojen käteisarvojen summaa, joka ei tee Suomesta vallitsevissa oloissa puhdasta objektia, kansainvälisen järjestyksen uudelleen muotoilun marionettia, vaan mahdollistaa minimaalisessa liikkumatilassa toimivan subjektiviteetin jatkuvuuden.

Nyt näyttä siltä, että valintoja on tehtävä. Ne tulee tehdä edellisten päälle ja niiden kanssa linjassa – tai ainakin näin asian tulee näyttää olevan. Se on tärkeä viesti ja tukee subjektiviteettia. Mutta tästä se toiminnan vaatima ajatustyö ja vaikeiden päätösten aika vasta käynnistyykin. Lopetan synkistelyn tällä erää tähän, koska minulla on siihen etuoikeutettu mahdollisuus.

Mainokset

One Response to Valintojen ajan äärellä

  1. Päivitysilmoitus: Reblog: Luettavaa Ukrainan tilanteesta | Random thoughts

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

THOUGHTS FOR THE POST-2008 WORLD

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: