Huomioita Kultarannasta I – Presidentti Niinistön avauspuheenvuoro

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi eilen 8.6.2014 ulko- ja turvallisuuspoliittiset Kultaranta-keskustelut. Viime kesänä järjestettyjä keskusteluja varjosti sateinen ilma. Tänä vuonna ainoastaan ilma on aurinkoinen.

Niinistö korosti viime vuoden tapaan avauspuheenvuorossaan avoimen ja vastapuolen argumenttien ymmärtämiseen sekä kunnioittamiseen pyrkivän keskustelun tärkeyttä. Kultarannan keskusteluita hän ei sinänsä kokenut itsetarkoituksellisina – tarpeen ja tarjonnan mukaan mennään. Nyt itänaapurista annettu ’virka-apu’, kuten presidentti lohkaisi jo ennen avauspuheenvuoroaan lehdistöhaastattelussa, on taannut keskusteluille vankan kysynnän.

On muuten mielenkiintoista, että Venäjän ulkoministeri Lavrovin vierailu Suomessa ajoittuu lähestulkoon Kultaranta-keskustelujen lomaan. Lisäksi Venäjältä esitetyt (enemmän ja vähemmän vakavasti otettavat) ulostulot [1, 2] Kultarannan aattona kielivät siitä, että keskusteluja seurataan intensiivisesti muuallakin kuin uutta elämänsä kevättä elävien #turpo-narkkien tweetdeckeillä. Mutta yhtä lailla Niinistöllä on nyt tarjota tuoreita ja laaja-alaisen keskustelun suodattamia kansallisia tuntojamme Lavrovin suuntaan.

Niinistö kiinnitti eilisessä avauspuheenvuorossaan huomion ajan henkeen ja siinä elämisen ehtoihin. Niinistö vihjasi, että yksioikoinen heittäytyminen ajan hengen viemäksi ei välttämättä edusta valtioviisauden keskeisiä hyveitä. Niinistö viittasikin kylmän sodan jälkeisen optimismin ja euforian viettelykseen. Suomi teki tuolloin osin konservatiiviseksikin tulkittuja johtopäätöksiä, jotka nyt Ukrainan kriisin ruumiillistamassa kansainvälisen politiikan suojasäässä ovat osoittautumassa astetta kestävämmiksi valinnoiksi. Venäjä ei lähde Suomen kyljestä pois – ei vaikka kuinka katsoisimme länteen; ei vaikka se itse kuinka katsoisi itään. Mutta ajan henkeä vierastanutta viisautta oli ilmeisesti se, ettei Suomi riisunut itseään tyystin vanhaan maailman keinoista, kääntämättä selkää myöskään uuden maailman tarpeille.

Niinistö huomautti myös, ettei EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vähättely edesauta Suomen etuja ja intressejä. Tässä yhteydessä Niinistö viittasi myös presidentti Obaman viimeaikaisiin puheisiin. Euroopalla tulee olla jatkossa entistä selvemmin kykyä ja valmiutta toimia omaehtoisesti oman turvallisuutensa eteen. Samalla on toki huomattava, kuinka Yhdysvallat ovat varsin näyttävästi vakuutelleet – myös käytännön keinoin – Naton eurooppalaisia jäseniä vankkumattomasta tuestaan.

Niinistö ei pidä mahdollisena sellaista tilannetta, jossa EU ei reagoisi sen jäsentä vastaan tehtyyn hyökkäykseen. Viesti lienee suunnattu Suomen sisäiseen keskusteluun, mutta se tavoittanee myös Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveksen, joka on säväyttänyt turvallisuuspoliittista keskustelua mittailemalla EU:n turvallisuuspoliittisen solidaarisuuden reaalista perustaa oliiviöljylitroissa.

Niinistön vastaus on, paitsi asiallinen, myös tärkeä muistutus siitä, että turvallisuuden mittarit heilahtelevat tätä nykyä merkittävästi myös sotilaallisen ulottuvuuden katveissa ja matalamman intensiteetin kysymyksissä. Turvatakuiden ja solidaarisuussitoumusten eroja hahmottavaa kysymystä meidän ei toivottavasti tarvitse alkaa käytännössä koettelemaan. Taloushaasteiden (ja laajempien sosiaalisten ongelmien), jotka Niinistö jälleen nimesi suurimmaksi turvallisuushuoleksemme, äärellä poliittiseen pelotearvoon perustuvat sotilaalliset turvatakuuartiklat tarjoavat niukalti kättä pidempää. Pelkällä katuporalla ei remonttihommissa pitkälle pötkitä, vaikka hyödyllinen kapistus toisinaan onkin. Mutta onko niin, että katuporan mukana saisi kaupantekijöiksi pakkiin aimo annoksen myös muita hyödyllisiä työkaluja?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

thoughts for the post-2008 world

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: