Kompressoitua liittosuhdekeskustelua

UM:n Tulevaisuuskatsaus ja Loudness War in #Turpo

Ulkoasiainministeriö julkaisi eilen perinteisen tulevaisuuskatsauksensa. Julkistamisen jälkeistä, varsin nopealla tahdilla virittynyttä mediakeskustelua seuraamalla saattoi ymmärtää katsauksen sanoman tiivistyvän tasan yhteen lauseeseen. Kyseinen lause löytyy katsauksen keskimmäisestä, verkostoituneen turvallisuuspolitiikan toimintaympäristöä tarkastelevasta osasta: ”Nato-jäsenyys selkeyttäisi monin tavoin Suomen asemaa.” Mitään tavattoman järisyttävää tässä tulkinnassa ei ole, vaikkakin turvallisuuspoliittisen aseman selkeyden sekä sopimusvaraisen liittolaispolitiikan suhde tarjoaakin hedelmällisen mahdollisuuden harrastaa hieman teoreettisempaa turvallisuuspoliittista pohdintaa. Tätä seuraa blogipäivityksen jälkimmäisessä osassa.

Toinen ajatuksia herättävä seikka on kohinan välittämä kuva turvallisuuspoliittisesta keskustelusta (turvallisuuspoliittisen metakeskustelun ruotimisesta kylmiä väreitä saavia suosittelen hyppäämään suoraan blogitekstin jälkimmäiseen osioon). Ilmeisesti ministeriön katsaus oli päätynyt ennen aikojaan Mainostelevision haltuun. Katsauksen sisältöä ruotivan keskustelun agenda tuli näin ollen asetetuksi jo hyvissä ajoin ennen perjantaille suunniteltua virallista julkaisuajankohtaa – ”Ulkoministeriö selvästi NATO-jäsenyyden kannalla” kirkuivatkin otsikot maikkarin netissä jo eilen iltapäivällä. Ulkoministeriö oli näin ollen pakotettu julkaisemaan katsauksen muutama päivä etuajassa. Tämä tehtiin twitterissä ilman suurempia hälinöitä:

Mediavälitteisen ensireaktion voi karrikoiden tiivistää ajatukseen, jonka mukaan nyt Merikasarmin virkamieseliitti antoi näin näkyvän tukensa Suomen jäsenyydelle Pohjois-Atlantin sopimusjärjestössä. Illan hämärissä keskusteluun tarttui myös vastikään 1990-luvun alun päiväkirjamerkintänsä julkaissut ulkoministeri Tuomioja, joka omalle ja puolueensa linjalle uskollisena ilmoitti kohulauseen olevan huolimattomasti muotoiltu. Lisäksi Tuomioja korosti varmuuden vakuudeksi, ettei katsaus ole (edelleenkään) poliittisessa ohjauksessa laadittu, vaan sen tarkoitus on palvella ensi kevään eduskuntavaaleja seuraavia hallitusneuvotteluita ja sen eittämättä aikaisempaa keskeisemmäksi muodostuvaa ulkopoliittista osaa. Tänään keskustelua on jatkettu myös asiantuntijoiden toimesta. Blogimerkintöjä on kirjoitettu.

Minä en muotoilisi asiaa tällä lailla, koska Nato-jäsenyys taas voisi tuoda muita ongelmia mukanaan. Siinä mielessä tämä ei muuta mitään. – Ulkoministeri Tuomioja ulkoasiainministeriön tulevaisuuskatsaukseen sisältyneestä lauseesta.

Muutama sana tulevaisuuskatsauksen formaatista lienee paikallaan. Sen tyyli on näkemyksiä esittelevä, jopa pohdiskeleva, aivan kuten aikaisemmissakin katsauksissa vuosilta 2003, 2006 ja 2010 (edellisten ollessa nyt julkaistua pidempiä ja täten myös polveilevampia). Tarkkoja toimenpidesuosituksia katsaukselle tyypillisessä genressä ei tälläkään kertaa esitellä. Toimintaympäristön mahdollisia kehityskulkuja sekä Suomen ulkopoliittisen asemoitumisen vaihtoehtoja sekä tavoitteita kuvaillaan usein rinnakkain ja vertaillen. Hallitusneuvotteluiden tukemisesta huolimatta katsauksen aikaperspektiivin todetaan ulottuvan 5-10 vuoden päähän. Katsauksen johtavaksi ajatukseksi voinee esittää muodoltaan epäsymmetrisemmiksi käyvien globaalien valtasuhteiden ja keskinäisriippuvuuksien monitahoisen hyödyntämisen haasteen sekä tähän vastaamiseksi vaaditun ketteryyden lisäämisen tavalla, jossa valtion ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kietoutuvat entistä selkeämmin yhteen.

Mikä sitten mättää? Ehkä se, että tämäkin keskustelun parsi tyhjentyi heti kättelyssä yhden nelikirjainyhdistelmän ympärille. Tällaisesta on kokemuksia historiastakin, mitä nyt kirjainyhdistelmä on vaihtunut matkan varrella. En tahdo sanoa sitä, etteikö NATO olisi tärkeä elementti turvallisuuspolitiikassamme. Onhan sopimusjärjestö kumppanuuspolitiikan kautta jo nyt keskeisessä osassa Suomen verkottuneen puolustuksen hiljalleen hahmottuvassa toteutuksessa. Ongelma on pikemminkin siinä, että toisinaan koko turvallisuuspoliittinen mielikuvitus vaikuttaa kanavoituvan yhden, vaikkakin sinänsä relevantin teeman suodattamana. Samalla keskustelu kompressoituu. Ilmiö tunnetaan musiikkipiireissä volyymisotana (eng. loudness war), jossa äänitteiden digitaalisessa masterointivaiheessa pyritään mahdollisimman kovaääniseen lopputulokseen oman kuuluvuuden maksimoimiseksi radiotaajuuksilla. Äänityksen luontainen dynamiikka ja herkkyys kärsivät; ylä- ja alaäänten sijasta biisit puristetaan tiukaksi keskiäänten massaksi viimeistään tuotannon myöhemmissä vaiheissa.

Syntyy itseään ruokkiva kierre – jos haluat tulla kuulluksi, tulee sinun sanoa entistä tiukkasanaisempia ja itsevarmemmalta kalskahtavia totuuksia entistä kapeammalta ja eriytyneeltä sektorilta. Tällaisessa tilanteessa historiallisesti paikaltaan nytkähtäneet suomettumisvertaukset ja turvallisuusympäristömme yksinkertaistavat aitametaforat ovat kuin studiomuusikon säropedaaliketjuja, joilla varmistetaan että oma instrumentti kuuluu edes jotenkin masterointivaiheessa kompressoidun digitaalisen kohinan keskeltä.

 

Selkeyden abstraktit ulottuvuudet 

Mutta eipä sorruta lopullisesti turvallisuuspoliittisen metakeskustelun upottavaan suohon. Koitetaan seuraavassa pureutua hieman asiaankin. Katsotaan josko sieltä keskitaajuuksien massasta olisi löydettävissä herkkyyttä lisääviä nyansseja.

Aloitetaan viittauksella ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolaisen kommenttiin. Ulkopoliittisen keskustelun ja päätöksenteon parlamentaarisen ulottuvuuden puolustuspuhujana viime aikoina kunnostautunut Salolainen torui (jälleen) tapaa, jolla eduskunta ja ulkoasiainvaliokunta oli hänen mukaansa jätetty informoimatta katsauksen sisällöstä. Itse kohun aiheuttaneesta lauseesta Salolainen totesi, ettei se ole millään muotoa vallankumouksellinen. Väittämä, jonka mukaan NATO-jäsenyys selkiyttäisi Suomen asemaa, on Salolaisen mielestä selvä asia, osastoa ’no-brainer’.

Ja näin asia toki on, etenkin jos sitä tarkastellaan mahdollisten kuuluvuuksien ja toimintaympäristöstä hahmottuvien sopimusvaraisten sekä institutionaalisten järjestelyjen muodostamia vaihtoehtoja vasten. Liittosuhteet ovat olleet pitkään keskeinen kansainvälisen järjestyksen tuottamisen ja uusintamisen väline, oli tulkintamme järjestyksen luonteesta sitten vallan tasapaino-opin tai esimerkiksi liberaalimman institutionalismin suodattama [1]. Ajatus Suomen aseman selkiyttämisestä viittaa näin katsantokantaan, jossa neutraliteetista muistuttaville puolimatkan liittoutumismalleille ei anneta kovin suurta painoarvoa järjestyksen näkökulmasta. Liittoutumisasteen selkeys ja järjestyksen lisääntyminen kulkevat sen sijaan käsi kädessä suurvaltakytkökselle antamamme painoarvon kanssa.

Toisaalta selkeyttä tavataan arvioida myös puhtaasti käytännölliseltä kannalta; tässä katsannossa, joka ei väistämättä ole yhteensopimaton edellisen kanssa, keskeisiin yhteistoiminnan muotoihin ja virtoihin on päästävä käsiksi jo senkin vuoksi, että tämä yksinkertaisesti helpottavat ulkopolitiikan teon arkea. Kansainvälisen politiikan arkipäivän rutiineihin osallistumiseen varattujen resurssien kohdentamisen haasteet vähenevät yhtä lailla selkeyden myötä. Näinhän asia esitetään jo nyt puolustuspolitiikan vinkkelistä – joko täysin itsenäinen puolustus tai sitten (muodossa tai toisessa) rakennettu, yhteistyövaraisuudesta ponnistava uskottava puolustus.

Tässä käytäntöperustaisessa katsauksessa selkeys on toisaalta vain yksi monista yhteistyövaraisen turvallisuuden rakentamisen hyveistä. Selkeys ja yhteistyövaraisten ratkaisujen tuoma turvallisuuslisä voivat tällöin rakentua holistisemmin, useiden osatekijöiden muodostamasta summasta. Voi hyvin olla, että tämä jälkimmäinen, hallinnon tarpeiden ja Suomen oman aseman pohjalta korostuneesti hahmottuva kanta on juuri se, jonka pohjalta UM:n tulevaisuuskatsauksen lauseen liittolaissuhteesta esittämä käsitys rakentuu. Tätä johtopäätöstä tukee hieman myöhemmin seuraava lause, jonka mukaan ”Suomi ei voi ripustaa turvallisuuttaan yhden ratkaisun varaan, olipa se Nato-jäsenyys, sotilaallinen liittoutumattomuus tai jokin muu, vaan jatkossakin turvallisuus koostuu omasta puolustuskyvystä, kansainvälisestä yhteistyöstä ja monesta ei-sotilaallisesta tekijästä.” Kompromissimäisyyttä huokuva teksti rohkaisee joka tapauksessa pohtimaan kysymystä edelleen. Tähän aihepiiriin liittyen kannattaa lukea myös tämä Matti Pesun kirjoitus.

On vielä kolmaskin näkökulma, se kolikon kääntöpuoli, jossa liittolaissuhteiden kautta tapahtuvan asemoitumisen selkeyden lisääntymisen ei kaikissa tilanteissa katsota lisäävän turvallisuutta. Järjestelmätasolta tarkasteltujen liittosuhteiden selkeyden (esimerkiksi sotilaspoliittisten vaikutuspiirien totaalisuuden ja neutraliteetin merkityksen katoamisen myötä) sekä toisaalta alueellisesti määrittyvän turvallisuustilanteen välillä ei siis tässä katsannossa nähdä ongelmatonta syy-seuraussuhdetta. Väljän pienvaltiorealismin perinteen hengessä ajatellaan, että liittosuhteiden tiivistämisen myötä syventyvä vaikutuspiirien vastakkainasettelu saattaa samalla tuottaa vaikutuspiirien raja-alueilla alueellisesti purkautuvia jännitteitä. Johtopäätöksenä esitetään, että nämä potentiaaliset jännitteet painavat ulkopoliittisen liikkumatilan vaakakupissa liittosuhteiden tuottamaa selkeyttä ja systeeminäkymän tasolla luvattua järjestystä voimakkaammin. Suomen kohdalla tämä ongelma kytkeytyy luonnollisesti Pohjolan ja Itämeren alueen turvallisuustasapainosta tehtyihin tulkintaristiriitoihin.

Monille Suomen mahdollinen jäsenyys Pohjois-Atlantin sopimusjärjestössä vaikuttaa johtavan automaattisesti alueellisen turvallisuusdilemmamekanismin käynnistymiseen. Tässä katsannossa, jonka johtopäätöksien merkityksestä olen itsekin tässä blogissa pyrkinyt toisinaan muistuttamaan, asemamme selkeyttäminen liittosuhteita syventämällä voi siis myös lisätä lyhyellä tähtäimellä ulkoista turvattomuutta ja epävarmuutta (jolloin taas nousee keskeiseksi se, mitä ratkaisuja lyhyen tähtäimen turvattomuuden lisääntymisen hallintaan on ennalta varattu). Toisaalta on syytä myöntää, että tämä katsanto on viimeisen vuoden aikana ajautunut jatkuvasti hauraammalle perustalle. Ei kuitenkaan siksi, että esitetty tulkinta turvallisuusdilemmasta olisi nähdäkseni alun perin ollut väärä, vaan siksi, että ulkoinen turvallisuusympäristö vaikuttaa tällä hetkellä tuottavan alueellista turvattomuutta tasaisesti jo ilman liittosuhteitamme merkittävästi nykyisestä syventävää politiikkaa (eli jäsenyyttä Pohjois-Atlantin sopimusjärjestössä). Toisin sanoen: se, mitä tarvitsisimme nyt puhtaasti puolustuksen logiikan ja selkeyden vinkkelistä, voi edelleen vahvistaa näitä tarpeita ruokkivia mekaniikkoja. Siinä se meidän dilemman rehellinen ydin on, joskin näin tutkijamaisen abstraktisti ilmaistuna.

***

Olisi varsin näköalatonta esittää että Ulkoasiainministeriön tulevaisuuskatsauksen sanoma olisi tiivistettävissä vajaan twiitin mittaiseen lauseeseen. Puhutaanhan samaisessa katsauksessa monissa kohdin todellisuuden kompleksisuudesta, sisäisen ja ulkoisen rajan jatkuvasta hämärtymisestä, resilienssistä, ennakoimattomuudesta sekä globaalihallinnankin haasteeksi muodostuvasta keskinäisriippuvaisuuksien kasvusta. Maailmaa hahmotetaan siis jatkuvasti enemmän jälkimodernin sopeutumisen logiikan kautta. Turvallisuuden lupauksen sijasta meille tullaan tarjoamaan entistä enemmän turvattomuuteen varautuvaa asennetta. Sopeutumisen logiikan rinnalla kyllä kulkevat edelleen modernilta ajalta periytyneet kiistakumppanit, nimittäin westfalenilainen puolustuksen logiikka (valtion rajojen ja ydintoimintojen takaaminen) sekä toisaalta kylmän sodan jälkeen vahvistunut suojelun logiikka (ihmisoikeudet ja inhimillinen turvallisuus). Toivon tulevalta hallitukselta sellaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa maailmaa kyetään edelleen hahmottamaan kaikkien kolmen logiikan läpi. Muut ratkaisut näyttäytyvät minulle epärehellisenä, dynamiikkansa menettäneenä selkeytenä.

 

[1] Kansainvälisten suhteiden akateemisessa keskustelussa uusliberaalin institutionalismin ja realismin eri koulukuntien näkemykset liittosuhteiden vaikutuksesta valtioiden käyttäytymiseen toki poikkeavat toisistaan monella tavalla. Tässä kohdin riittänee kuitenkin ajatus liittosuhteiden merkityksestä (tällainen vanhahko teksti tarttui nopeasti googlaamalla haaviin) kansainvälisen järjestyksen välineenä ylipäätään.

Advertisements

2 Responses to Kompressoitua liittosuhdekeskustelua

  1. Matti Pesu says:

    Hyvää pohdintaa.

    Paljon ärsykkeitä tuossa oli kieltämättä IR-hemmoille.

    Itse olin tulkitsevani – voi olla, että tulkitsen omiani – että rapsassa olisi hieman viitteitä johtajuuden ja fokuksen puutteeseen. Keskusteluahan on YKTN-tappion jälkeen käyty. Nyt ulkopolitiikan top down -vivahde ja johtajuuden peräänkuuluttaminen näkyivät. Samalla annettiin täkyjä ja hahmotettiin viitekehyksiä, jossa aloitteita voisi tehdä. Itselleni jäi myös mieleen se, että Suomi aika muitta mutkitta identifioitiin EU-maihin ja Pohjoismaihin ilman sen kummempia puheita erityisasemasta, mikä on tietty signaali.

    Jos nyt on pakko puuttua tuohon Nato-kohtaan, niin sanoisin, että tässä kontekstissa, jossa Suomi niin näkyvästi asetettiin läntisiin viitekehyksiin, sen voi hyvinkin tulkita positiiviseksi. Mielestäni mainitsemasi kompromissihenkisyys oli hyvä tiivistys.

    Raporttiin liittyvä saaga on itsessään onneton. Media revittelee ja mielensäpahottamiskilpailu meneillään.

    • tweaklerish says:

      Kiitokset ajatuksia herättäneestä kommentista!

      Kyllä tuossa johtajuuden fokuksen penäämisessä saattaa jotain perää olla, vaikka varsin vaikeahan sitä näin ulkopuolelta on arvioida. Mutta tällaisen tunnelman välittäminen raportin kautta saattaa hyvin olla yksi mahdollinen sytyke eduskuntavaaleja sekä tulevaa hallituksen muodostamista koskevan keskustelun ulkopoliittisen osan aktivoimiseksi – tämähän oli katsauksen julkilausuttu tavoite, kuten tämän kaltaisten formaattien kohdalla yleensäkin. Onko sitten niin – hieman kärjistäen – että ulkopolitiikan toteutus elää tällä hetkellä eräänlaisessa välitilassa, jossa on toisaalta havaittavissa selvää liukumaa johtavien poliitikkojen vetovastuun kasvamiseen (olkoonkin näin vaalien alla hieman ristiriitaisessa keskenäisessä suhteessa, kuten olemme saattaneet viime päivinä ymmärtää, puolustuspolitiikkaa lukuun ottamatta kenties), mutta substantiaalisesti politiikan kärjet ja painopisteet elävät jollain tavalla välitilanomaisessa hajaannuksessa (jälkimmäinen tosin ehkä turhan ankara määre tässä yhteydessä).

      Tuon pohjoismaisen ja EU:n suuntaan kohdistuvan asemoitumisen sekä sen kautta lähtevän signaalin allekirjoitan myös. Se on se käytännön tason viitekehys ja yhteisö, jossa virkamiehet toimivat. Tietyn tuon tasoinen assimilaatioveto on myös tällaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa järkevää, varsinkin kun puhutaan päivänpoliittisten kysymysten yli menevistä sidoksista ja viiteryhmistä. Päivänpolitiikasta tätä erityisyyttä saattaa löytyä kyllä enemmän, mutta mielestäni tulisi välttää yksittäisistä tapauksista ja keskusteluista varsin vauhdillakin johdettavia yleistyksiä. Pitkän ajanjakson liike ja asemoituminen ratkaisee. Siinä välissä sopii olla herkkyyttä myös muutamalle ketterämmälle liikesarjalle – muutoin voimme heittää hyvästit itsenäiselle ulkopolitiikallemme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

thoughts for the post-2008 world

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: