Informaatiodominanssista informaatioresilienssiin

Informaation hallinnan sekä propagandan merkitys yhtenä poliittisten tavoitteiden edistämiseen pyrkivänä strategisena elementtinä on vanhaa perua. Siirtyminen massateollisuuden sekä yhtenäiskulttuurien määrittelemistä yhteiskuntamalleista kohti individualisoituvampaa ja riskialttiimpaa informaatioyhteiskuntaa on tuonut uusia vivahteita konfliktien sekä informaation hallinnan välisen yhteyden tarkasteluun. Keskustelu informaatiodominanssin, CNN-efektin ja mediavälitteisen sodankuvaston kaltaisista ilmiöistä on noussut informaatiosodasta käytävän keskustelun keskiöön viimeistään Persianlahden sodasta eteenpäin.

Kaivelin aiheen tiimoilta hieman omia arkistojani. Löysin esimerkiksi K. Anders Erikksonin lyhyen, jo vuonna 1999 kirjoittaman artikkelin ”Information Warfare: Hype of Reality?”. Jo tuolloin Erikkson – monien muiden tutkijoiden ohella – nosti kriittisesti esiin useita informaatiosodasta käydyn keskustelun piirteitä ja ongelmakohtia, joita nykykeskustelussammekin esiintyy. Pääpiirteittäin Erikkson tulkitsi informaatiosodan käsitteenä, joka tavataan läntisessä keskustelussa yhdistää turhan ongelmattomasti oivalliseksi välineeksi esimerkiksi asymmetriseen asetelmaan perustuvissa alueellisissa konflikteissa:

In the US-led Western security policy debate, Information Warfare is presented as an asymmetric strategy useful for the rogue state opponent typical in anticipated regional conflict scenarios, or for terrorist groups even more foreign to modern Western values.

Lisäksi Erikkson nostaa kyberhyökkäykset esiin keskeisenä, informaatiosodan kanssa rinnakkaisena, informaatioyhteiskunnalle tyypillisenä uhkakuvana. Kriittiseen infrastruktuuriin kohdistettavat kyberhyökkäykset ovat massahäirinnän aseita (weapons of mass disruption). Informaatiohäirintään sekä informaatiodominanssiin pyrkivät keinot, jotka Erikkson mainitsee erityisen houkutteleviksi autoritaaristen aasialaisten yhteiskuntien sekä Venäjän kaltaisten valtioiden työkalupakeissa, puolestaan luokitellaan 15 vuoden takaisessa artikkelissa kulttuurihäirinnän aseiksi (weapons of cultural disruption).

Kysymys ei ole siis vain vaihtoehtoisten todellisuuskulkujen teknisestä hallinnasta, kuten esimerkiksi Ukrainan konfliktin kohdalla on Venäjän johtamia tavoitteita ja siihen liitettäviä mahdollisuuksia yleisesti hahmotettu, vaan kokonaisvaltaisemmasta ilmiöstä, joka palautuu jälkiteollisessa yhteiskuntajärjestelmässä sen kulttuuristen perusrakenteiden sisältämiin haavoittuvaisuuksiin. Verkottuneessa yhteiskunnassa tämä perusrakenne tulee olemaan entistä alttiimpi emergentisti nouseville vaikutteille sekä keskusvallan hallitsemattomissa oleville diskursseille, kuten Erikkson myös hieman kiertäen artikkelissaan esittää.

Erikksonin artikkelin julkaisuajankohdan (joka on tässä vain yksi mahdollinen esimerkki) nähden on silmiinpistävää, kuinka konservatiivista ja osin hämmentynyttäkin esimerkiksi Suomessa tällä hetkellä julkisuudessa informaatiohallinnasta käytävä keskustelu toisinaan vaikuttaa olevan. Sen sijaan, että keskustelussa liikuttaisiin kohti yhteiskunnallista ja kulttuurista tasoa, on se nähdäkseni kiinnittynyt vanhahtaviin, instituutiolähtöisen vastavaikuttamisen sekä valtiokeskeisen strategisen viestinnän kaltaisiin teemoihin.

Konfliktin ja turvallisuuden ilmiöt tulisi yleisestikin liittää kiinteästi osaksi laajempaa yhteiskunnallista kehitystä. Hierarkisesti ohjatun valtion instituutioihin kiinnitetyn strategisen kommunikaation sijasta tulisi keskittyä elementteihin, jotka rakentavat informaatiovapauden edellytyksiä yhteiskunnallisen koheesion, luottamuksen ja kulttuurisen kiinnittymisen vahvistamisen kautta. Informaatiosotaan ei siis tule vastata vastahyökkäyksellä, jossa informaatiovaikuttamiseen reagoidaan ylhäältä johdettujen, totalisoivien sekä näiden kautta kulttuuripiirejä toisistaan arkkityyppeinä erottelevien diskurssien varassa.

Staattisesta informaatiodominanssin ja strategisen kommunikaatiovirran ajatuksista tuleekin siirtyä kohti yhteiskunnan ruohonjuuritasolta avautuvia vahvuuksia arvostavaa informaatioresilienssiä. Keskitettyyn diskurssiin johtavien totuustalkoiden ja informaatiohallinnan sijasta katse tulisi suunnata niihin yhteiskunnallisiin prosesseihin, jotka vahvistavat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, tasavertaisuutta, itsereflektiokykyä sekä laajemmin yhteiskunnallista luottamusta ja koheesiota. Samalla yhteiskunnan jäsenten itsensä ilmaisemisen ja toteuttamisen mahdollisuuksia tulisi edistää oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen vahvistumisen ehdoilla. Informaation sisällön sijasta tulisi keskittyä yhteiskunnan omaehtoisen mukautumis- ja kehittymiskyvyn vahvistamiseen. Valtion ja viranomaisten keskeisin tehtävä olisi edelleen kansalaisten tasavertaisista kehittymismahdollisuuksista, hyvinvoinnin perustasta sekä oikeusvaltion toteutumisesta huolehtiminen.

Pitkälle kehittyneen ja vapaan yhteiskunnan vastaus epäsymmetrisyydestä voimansa saavaan informaatiohallinnan ja propagandan haasteeseen tulisi näin ollen olla yhtä lailla epäsymmetrinen. Symmetrinen, ylhäältä johdettuun informaatiodominanssiin sekä tähän varattaviin hämäriin keinoihin perustuva vastaus ei enää kohtaa yhteiskuntamme ja kulttuurimme perustavia pohjavireitä 2020-lukua lähestyttäessä.

Yhteiskunnallemme tärkeiden arvojen vahvistamisen sijasta informaatiodominanssiin pyrkivä lähestymistapa lisäisi yhteiskunnan polarisaatiota ja kansalaisten välistä epäluottamusta ruokkivia vireitä. Omaehtoisen muutos- ja mukautumisherkkyyden sijasta informaation totuusympäristö jähmettyisi joutuen tukeutumaan orgaanisen tason ulkopuolelta tulevien viestien ja ”totuuksien” varaan. Pahimmillaan tuottaisimme arkipäivämme kannalta tärkeiden informaatiokanavien sekä ilmaisunvapauden kaltaisten yhteiskunnallisten arvojen vaiheittaista militarisoitumista sekä luottamusyhteiskunnan kannalta keskeisten instituutioiden katvealueissa eläviä, päivänvaloa kestämättömiä käytäntöjä. Kaikenkarvaisten vastatotuustoimistojen, informaatiohallintakeskusten sekä lailliselta ja parlamentaariselta valvonnalta etääntyvien tiedustelu- ja valvontavaltuuksien perustaminen olisi tässä suhteessa askel reaktiiviseen, vanhoilliseen ja keskusjohtoiseen suuntaan. Luopuisimme etuoikeutetusta yhteiskunnallisesta asemastamme omien pelisääntöjemme määrittelijänä.

Kansainvälisestikin vertaillen ihailtavan vapaa neljäs valtiomahtimme kyllä hoitaa paljastustehtävät ja totuustalkoot kunnialla, kuten olemme esimerkiksi Suomessa saaneet varsin ilahduttavasti viimeisen vuoden kuluessa huomata, jos yllä mainitut perusrakenteet säilyvät kunnossa. Tässäkin suhteessa valtiojohtoiset kampanjat olisivat askel väärään suuntaan. Totuuden vastahallintaan pyrkivien monokulttuurien ja suurten diskurssien sijasta informaatioresilienssiä vahvistetaan itseorganisoituvilla ja monimuotoista yhteiskunnallista osallistumista vahvistavilla prosesseilla. Ihmisillä tulee olla myös todellista, omassa elinympäristössä muutoksen mahdollisuuden takaavaa valtaa (osallistaminen ilman vastuuta ja valtaa vain lisää informaatioepävarmuutta ruokkivaa apatiaa). Paljastamisen ja kontrollin eetoksen sijasta keskustelukulttuurimme perimmäisen hengen tulisi rakentua kuuntelemiselle ja kysymiselle. Paradoksaalista kyllä, informaatiosodasta parhaillaan käytävän valtavirtakeskustelun näkökulmasta tällaisen lähestymistavan omaksuminen saattaa tuntua intuitiivisesti kaikkein vähiten houkuttelevimmalta. Tämä hyppy meidän on nähdäkseni kuitenkin otettava.

Advertisements

2 Responses to Informaatiodominanssista informaatioresilienssiin

  1. Päivitysilmoitus: Kultaranta, tiedustelu ja kyberturvallisuus | Tweakling

  2. Päivitysilmoitus: Olemmeko kaikki informaatiosodan juoksuhaudoissa? | RAJA HAJATUKSIA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

thoughts for the post-2008 world

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

%d bloggers like this: