Archives of Pain

Musiikki voimaannuttaa. Se kirkastaa katsetta ja tekee ympäriltä avautuvan maailman sotkuisuudesta ymmärrettävämpää. Perinteisesti tämä tehtävä on varattu tutkijoille, analyytikoille ja aikalaiskommentaattoreille. Kirjallisuudesta löytyy varmasti myös runsaasti vastaavanlaisia, maailman jäsentämiseen ohjaavia kokemuksellisia väyliä. Itselleni musiikki on kuitenkin aina ollut ylivertainen elähdyttäjä esimerkiksi kaunokirjallisuuteen nähden. Napakka, ajatuksella rakennettu pop-biisi antaa ehkä kaunokirjallista kerrontaa enemmän liikkumatilaa levottomalle mielikuvitukselleni.

Musiikkiin ei pitäisi reagoida kirjoittamalla. Musiikki on parhaimmillaan käskevää, ei haltuun-otettavaa. Musiikki tulisi tuntea ruumiillisesti. Musiikkikriitikon ammatti on käsitteellisesti perverssi ajatus. Tällaisen ammatin keksiminen kertonee jotain olennaista ihmislajin valistuksen ajan jälkeisestä yhteiskunnallisesta kehityksestä (kirjoittamalla musiikkiin vastaaminen on ihan ok, jos kyse on pyyteettömästä, ja täten kriitikon tehtävää huomattavasti primitiivisemmästä fanittamisesta). Jarvis Cockerin levyn kansilehdessä kielletään lukemasta lyriikoita musiikkia kuunnellessa. Olen varma siitä, että kehotukseen sisältyy jokin keskisuuri viisaus, ja että sillä on yhteys edellä sanomani kanssa (”tottakai luet niitä lyriikoita, jos siltä tuntuu”).

Musiikkiin tulisi vastata tanssimalla, ottamalla musiikki kehollisesti vastaan, kohdata se synapsimyrskyinä aivolohkoissa ja antaa sieltä spontaanisti kehittyvien käskyjen ohjata kehoa omilla ehdoillaan. Tanssia voi myös aivan liikkumatta. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun suljet silmäsi juuri suosikkikertosäkeesi tai sykähdyttävästä väliosiosta nousevan sotkuisen kitarasoolon edellä. Tai silloin, kun Morrissey vihdoin kajauttaa jossain kolmen minuutin kohdalla: ”Life, life is a pigsty!” Kehon näkyvä liike toimii monesti vain pyyntönä aivoille tunnetilan ylläpitämisestä.

Toinen luonteva tapa vastata musiikkiin on tuottaa ja tehdä sitä itse. Pop-musiikin historia lienee tästä näkökulmasta lähinnä yksi hemmetin iso reaktioiden, tunteiden purkautumisten ja eläytymisten intertekstuaalinen syherö, ristiviittausten verkosto, jonka helposti hallittavasta perusperiaatteesta on sittemmin osattu ottaa myös kaikki markkinakapitalistinen ilo irti.

Musiikin tarjoamista voimaannuttavista hetkistä keriytyvä näkymä on kuitenkin usein kaikkea muuta kuin lohdullinen. Musiikin voiman nostattamat tuntemukset kiinnittyvät toisinaan turhankin musertavasti ympärillä vellovaan maailmanpaloon, tai, jos niikseen on, henkilökohtaiseen synkistelyyn. Ja sitten, kuin ihmeen kaupalla, nämäkin pienuuden kokemukset kääntyvät useimmiten voimaannuttaviksi.

Tämän merkinnän vaikutin oli juuri tällainen kokemus. Syyriassa palaa, Ukrainassa palaa ja kytee, Etelä-Sudanissa kiehuu… Maailmassa vellovien sotien lukumäärä on parin viimeisen vuoden aikana lähtenyt nousuun ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun taitteen. Ja tämäkin ilmentää lopulta vain suoraa, fyysistä väkivaltaa ja sen kursailemattomaksi käynyttä summittaisuutta, jättäen rakenteellisen väkivallan kokemukset varjoihinsa.

Tutkijan saappaisiin astumalla tulimyrskyssäkin vellova maailma saadaan toisinaan näyttämään hämmästyttävän haalealta. Etäältä tulimyrskyä analyyttisesti mittailevan yhteiskuntatieteilijän näkökulma on kyllä välttämätön – tätä on ehkä hyvä korostaa, jottei kirjoituksesta välittyisi väärää kuvaa -, mutta sellaisenaan monesti varsin kylmä, henkisesti etäiseen tarkkailijan näkökulmaan nojaava. Tästä näkökulmasta ponnistaen maailmasta kannetaan pahimmillaan ”huolta” tavoilla, jotka latistuvat pikkumaisiksi oikeassa olemisen osoittamiseen varatuiksi näpäytyksiksi.

Mutta, kuten sanoin, yleisesti ottaen tämä etäältä mittailevan analyytikon perspektiivi on äärimmäisen tärkeä. Sen kadottaminen keskuudestamme olisi luultavasti suorassa yhteydessä tulimyrskyn laajenemisen kanssa. Sisälläni asuva, maailmaa etäältä tunnusteleva analyytikko ei kuitenkaan selviäisi tasapainoisena ihmisenä ilman musiikin kaltaisia kirkastavia ja vahvasti kehollisia voimia (musiikki ei toki ole ainoa kehollista tasapainoa edistävä harraste).

Otetaan esimerkiksi tähän merkintään innoittanut biisi. Kyseisen Manic Street Preachersin klassikkobiisin kertosäkeen nimilistan jatkeeksi on nykyään turhankin paljon tunkua. Osaammeko kunnioittaa – etäältä haltuun ottamatta – diktaattoreita ja massamurhaajia riittävällä päättäväisyydellä? Onko vastauksemme riittävän luja? ”Don’t be ashamed of slaugter” – yksi pop-musiikin historian poliittisesti latautuneimpia ehdotuksia, jonka Assadin kaltaiset hahmot tekevät turhankin ajattomaksi.

Tällä yhtyeellä, etenkin juuri tällä kyseisellä levyllä, on eittämättä ollut hyvin merkittävä rooli maailmankatsomukseni kehittymiselle. Tai näin ainakin uskon. Kyseisessä yhtyessä yksi jannu tosin painoi maailmasta huolta jo hieman liiaksikin. Tämä välittyy niin kyseisen kappaleen lyriikoista kuin itse musiikistakin (mikä bassoriffi, mikä James Dean Bradfieldin puhelinlinjoja pitkin vyöryvä loppusoolo!). Richard James Edwardsille ulkokohtainen, maailmanpaloa latistava analyyttisyys olisi luultavasti tehnyt vain hyvää, mutta hän ei tainnut siihen valitettavasti olla kykeneväinen, eikä hänen lähipiirissään tätä tarvetta uskallettu aina täysin tunnustaa. ”Tasapaino” oli hänelle luultavasti kieliopin tylsimpiä ja konformistisimpia sanoja. Niin alkaa valitettavasti olla myös yhä suuremmalle ihmisjoukolle, jatkuvasti lähempänä.

Me olemme vastuussa siitä, että näin ei käy.

***

En kehtaa kopioida tähän kyseisen kuolemantuomion ja anteeksiannon merkityksiä luotaavan kappaleen sanoituksia – siinä määrin kontroversiaalit ne ovat – mutta ne löytyvät tulkintoineen esimerkiksi täältä. Saa lukea myös kuunnellessa.

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

1baltic1bullet's Blog

Mental Gulf of Finland

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

THOUGHTS FOR THE POST-2008 WORLD

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist