Putinin Venäjän ydinasekiristyksestä

Putinin ydinasevoimien valmiuden nosto ei ollut täysin yllätyksetön. Ydinaseuhka länttä kohtaan oli epäsuorasti esillä jo Ukrainaan suuntautuneen hyökkäyssodan julistuksessa. Ydinasesapelia on kalisteltu aikaisemmin myös Krimin valtauksen yhteydessä 2014, sitä ennen Ruotsia kohtaan 2013, Tanskaa kohtaan 2015 jne.

Ydinasejärjestelmien valmiuden nostossa on kyse samaan aikaan pelotteesta ja kiristyksestä. Pelotteen osalta uhkauksella pyritään estämään lännen vastatoimien lujittuminen ja nakertaa yhtenäiseksi osoittautunutta rintamaa.

Kiristyksellä Putin pyrkii sen sijaan saamaan lännen tekemään aktiivisesti sen intresseissä olevia tekoja. Tämä voisi liittyä esimerkiksi Putinin Venäjän kannalta myönteisen neuvottelutuloksen saamiseen Ukrainan kanssa. Mahdollisesti pyrkimys on myös kiristää länttä taloupakotteiden perumiseen, mutta näin epäsymmetrinen uhka ei vaikuta uskottavalta.

Ydinasekiristys perustuu ydinasepelotteen doktrinaalisiin muotoiluihin, julkilausuttuihin uhkailuihin sekä kapasiteettien valmiuden nostoa, sijoittelua ja liikuttelua koskevaan signalointiin. Nyt on esitetty julkilausuttu uhka. Sen tavoitteena on nostaa vastapuolen tunnetta toimintansa riskeistä.

Valmiuden nostoa voidaan edelleen signaloida strategisella ja ei-strategisella tasolla. Strategisella tasolla kyse on suoraan Yhdysvaltoihin vaikuttamisesta, mahdollisesti tavoitteena ”irtikytkeä” sen oma strateginen pelote ja poliittinen sitoutuminen Euroopasta ja Ukrainan tilanteesta.

Ei-strategisella tasolla kyse on puolestaan Euroopan ja Ukrainan toisistaan irtikytkemisen tavoittelusta sekä Ukrainan suorasta kiristämisestä. Perinteisesti Venäjällä on pidetty taktiset ydinkärjet irrallaan kantolaitteistaan.

Ydinasekiristystä voi tehdä avoimesti ja ei-avoimesti. Tässä tapauksessa kyse on ensiksi mainitusta. Kummassakaan muodossa ydinasekiristäminen ei historian valossa ole ollut kovin menestyksekästä.

Esimerkiksi Nixon käytti omassa hullun miehen -strategiassaan Vietnamin sodan aikaan ei-avointa kiristystä laittamalla osan Yhdysvaltain ydinasevoimista korkeaan hälytystilaan. Tämä ei tuottanut toivottua tulosta, eli Neuvostoliiton diplomaattista painostusta ja tuen vetämistä pois Pohjois-Vietnamia kohtaan tulevien neuvottelujen edellä.

On myös huomattava, että ydinaseiden käyttökynnyksen massiivisuus heikentää kiristyksen uskottavuutta. Näin varsinkin tilanteissa, joissa uhan esittäneen valtion olemassalo itsessään ei ole ollut akuutisti uhattuna.

Putinin Venäjä on pitkään linkittänyt ydinaseiden käytön valtion olemassaoloa ja kansallisia ydinintressejä kohtaaviin eksistentiaalisiin uhkiin. Näiden intressien uhattuna olemiseen on vielä useampi eskalaatioporras matkaa. Venäjällä on myös konventionaalisia ”strategisia kyvykkyyksiä”, joilla Putin on lähivuosina rehvastellut. En tosin tiedä näiden toimintavalmiudesta.

Putin toki vaikuttaa tuntevan olonsa ja valtansa selvästi uhatuksi, mutta toisaalta hän vaikuttaa myös olevansa voimiensa tunnossa. Eksistentiaalista uhkaa Venäjän olemassaoloa kohtaan ei luonnollisestikaan ole olemassa.

Kaikkein keskeisintä olisi nyt pyrkiä välttämään tahattomasti syttyvää suoraa eskalaatiota Nato-maiden rajoilla ja kansainvälisillä merillä.

Jonkinlainen ulospääsytie ja eskalaation purkava vastaliike ydinaseuhkasta olisi myös hyvä hahmottaa lännessä. Ehkä se voisi olla varovainen, ei-virallinen tuki rauhanneuvotteluille. Samalla täytyisi kuitenkin pitää huoli siitä, ettei kiristyspolitiikka osoittaudu tehokkaaksi.

Joka tapauksessa nyt käynnistyy lännessäkin tiukka keskustelu siitä, miten Putinin Venäjä ydinaseiden käyttökynnystään käytännössä tulkitsee. Ukrainan hallinta kun vaikuttaa Putinille nyt erottamattomalta osalta sitä käsitystä, millä hän tarkastelee kansallisia ydinintressejä.

Tilanteella on myös merkittäviä seurauksia ydinaseriisuntapolitiikalle ja ydinsulkusopimuksen uskottavuudelle. Aivan hiljattain ydinsulkusopimuksen tunnustamat viisi valtiota (Yhdysvallat, Kiina, Ranska, Iso-Britannia ja Venäjä) esittivät yhteisen julkilausuman, jossa nämä totesivat, ettei ydinsodan tule koskaan tapahtua.

Julkilausumassa luvattiin myös lisätä keskustelua ydinturvallisuudesta ja tietyistä läpinäkyvyyttä lisäävistä toimista. Putinin ydinasekiristys vie näiltä lupauksilta uskottavuuttaan.

Monessa ydinasekynnysvaltiossa varmasti pohditaan parhaillaan, tulisiko heidänkin rakentaa äärimmäinen pelote ydinsulkusopimuksen sitoumuksista huolimatta.

Länsi-Euroopassa lisääntynee 1980-luvun taitteesta muistuttava keskustelu siitä, tulisiko niiden alueelle sijoitella esimerkiksi Yhdysvaltain euro-ohjuksia, jotta Venäjä ei pystyisi käyttämään strategista ja ei-strategista pelotettaan Euroopan ja Yhdysvaltain väliin kiilaa lyövän painostuspolitiikkansa välineenä.