Tasapainopolitiikan maailmaan

11/05/2022. Helsinki, Finland. Prime Minister Boris Johnson meets Sauli Niinisto, President of Finland for a bilateral meeting at the Presidential Palace in Helsinki during a tour of the Nordic region.
11/05/2022. Helsinki, Finland. Prime Minister Boris Johnson meets Sauli Niinisto, President of Finland for a bilateral meeting at the Presidential Palace in Helsinki during a tour of the Nordic region. Picture by Andrew Parsons / No 10 Downing Street. https://www.flickr.com/photos/number10gov/52066597671/.

Päivämäärät 11.5.2022 ja 12.5.2022 jäävät painavilla kirjaimilla Suomen ulkopolitiikan omintakeiseen historiaan. Keskiviikkona 11.5.2022 Suomi solmi sotilaallista liittosuhdetta muistuttavan järjestelyn Iso-Britannian kanssa. 12.5.2022 Suomen ulkopoliittinen johto – presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin – ilmoittivat kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyden hakemista ensi tilassa.

Keskiviikkona järjestettiin myös historiallinen lehdistötilaisuus Britannian pääministeri Boris Johnsonin vierailun yhteydessä. Lehdistötilaisuudessa presidentti Niinistö totesi brittimedian edustajalle, että Venäjä on aiheuttanut tilanteen, missä Suomi tulee hakemaan jäsenyyttä Pohjois-Atlantin sopimusjärjestössä. Jos Venäjän reaktio Suomen valintaan on edelleen tilannetta provosoiva, totesi Niinistö edelleen ilmoittavansa venäläisille, että katsokaa peiliin, te aiheutitte tämän (”Look in the mirror. You have caused this.”).

Lausuma hakee vertaistaan Suomen ulkopolitiikan ja idänsuhteiden historiassa. Liekö näin suoraa vallassa olevan kärkipolitiikon puhetta Venäjän suuntaan kuultu sitten itsenäistymisen alkuhuuman, vai pitääkö historiassa palata suorastaan autonomian ja kansallisen heräämisen aikoihin? Jyri Häkämiehen kuuluisa 3xVenäjä -puhe sekin noudatteli vielä pitkälti Suomen ulkopoliittista toimintaympäristöä hahmottavaa kuvailevaa puheperinnettä.

Ilmassa on katharsiksen tuntua. Muutokset taustalta avautuu kuitenkin uusi, entistä raadollisempi todellisuus. Suomi on siirtymässä vakauspoliittisen herkistelyn ajasta patoavan tasapainopolitiikan maailmaan. Kylmän sodan jälkeisen ajan post-neutraliteetin ja laajennetun turvallisuuskäsityksen versomisen aikakauden vuosiluvut voitaneen nyt kirjoittaa kansiin: 1991–2022.

Pitkäjänteisestä läntisestä verkottumisesta huolimatta kyse on aidosta paradigman muutoksesta, mikä ylettyy myös julkisuusdiplomatian ja kansalaisymmärryksen tasolle, niiden eräänlaiseen resetointiin. Siinä missä läntinen puolustuspoliittinen verkottuminen on viimeisen 10–15 vuoden kuluessa syventynyt pitkälti arkipäiväisten käytäntöjen sekä paljon ruohonjuuritason sitoutumista vaatineen viranomaisyhteistyön tasolla, vaatii edestä avautuva tasapainopolitiikan maailma kokonaisvaltaisempaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan repertuaarien muutosta.

Yhdysvaltojen eteentyönnetyn ydinasepelotteen varaan rakentuvan puolustusliiton taakanjakopolitiikkaan heittäytyminen vaatii poliittisella tasolla paljon enemmän kuin operatiivisen tason ”töpselin laittamista kiinni seinään”. Turvallisuuden maksimoiminen ei ole tapahtuma, yhdestä eksistentiaalisesta loikasta syntyvä lopputila, vaan jatkuvasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan arjessa seurattava, rakennettava ja neuvoteltava (fluidi) tila.

Kaikki palaa joulukuuhun 2021

Mutta palataan vielä historialliseen peilivastaukseen. On tärkeä pistää muistiin sen välitön konteksti. Sen muodosti brittitoimittaja, joka kysyi Niinistöltä, että eikö presidentti ole huolissaan siitä, että Venäjä saattaisi hyvin kokea Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen itseään kohtaan suunnattuna provokaationa. Niinistö ei vastannut tähän johdattelevaan kysymykseen suoraan, vaan käänsi katseen taaksepäin joulukuuhun 2021.

Niinistö totesi, että Venäjän tällöin esittämä vaatimus kirjallisesti sovituista sitoumuksista, jossa päätettäisiin, ettei Natoon saisi enää liittyä uusia jäsenmaita, näyttäytyi tosiasiallisesti Suomen täysivaltaisuuden kyseenalaistamisena (samalla Venäjä pyrki vaatimuksellaan taannehtivasti historialliseen revisionismiin Naton itälaajentumisen taustoista). Tätä Venäjän vaatimus myös Etyj-periaatteita vasten olisi tarkoittanut. Venäjä siis kyseenalaisti sen, että Suomen turvallisuuspoliittiset perusratkaisut, joita Venäjä oli siihen asti pitänyt Pohjolan aluetta vakauttavina, olisivat enää Suomen oman päätäntävallan alaisia.

Joulukuun 2021 vaatimukset saivat Niinistön mukaan suomalaiset ajattelemaan tilannetta, jota Venäjän 24. helmikuuta Ukrainaa vastaan aloittama sota muutti edelleen. Venäjä oli hyökännyt Etyj-periaatteet allekirjoittaneeseen sotilaallisesti liittoutumattomaan naapurimaahansa, mikä eräällä tavalla vahvisti käsityksen siitä, että edes pelkkä kirjallinen sitoumus liittoutumattomuuden pysyvyydestä ei riittäisi, jos Venäjä oman päätäntävallan piirissään päättelisi, että kyseinen valtio muodostaisi liittoutumattomanakin tälle uhkan.

Joulukuuhun 2021 ja Venäjän revisionistiseen suunnanmuutokseen palautuva päättelyketju eteni sitten peilikommenttiin. Sen ilmeinen tarkoitus oli kääntää brittitoimittajan provosoitumisia hahmottavan kysymyksen suunta: Venäjä on se valtio, joka saa ottaa vastuun tilanteen provosoimisesta; päätös oman toiminnanvapauden säilyttämisestä pysyi kuitenkin edelleen Suomella, joskin se vaati valtiojohdon käytännön päättelyssä liittoutumisen tietä. Siihen liittyvästä tahdonilmaisusta presidentti Niinistö ja pääministeri Marin ilmoittaisivat seuraavana päivänä, torstaina 12.5.2022.

Keskiviikon tilaisuudessa Suomi ja Iso-Britannia julkistivat turvallisuuspoliittisen yhteistyösopimuksen, joka lähenee piirteiltään liittolaissuhteen tunnusmerkkejä. Liittosopimuksen sisältö koostui kahdesta korista tai komponentista: 1) Käytännönläheisestä turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä ja sen edelleen tiivistämisestä uudella minilateraalilla ja kahdenkeskisellä tasolla (tiedusteluyhteistyö, materiaalihankintojen koordinointi, harjoittelutoiminta jne.); 2) vastavuoroisesta jaettuihin intresseihin sekä toisaalta solidaarisuuteen perustuvasta avunantositoumuksesta, joka voivat sisältää myös suoraa sotilaallista tukea, jos hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio sitä pyytää.

Sopimuksen allekirjoittamista seuranneessa lehdistötilaisuudessa Niinistö ja Johnson vakuuttelivat useaan otteeseen intressiensä ja velvollisuuksiensa vastavuoroisesta luonteesta. Tässä yhteydessä, juuri ennen historiallista peilikommenttiaan, Niinistö totesi myös, että Suomen tulevat turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat puhtaasti defensiivisiä, ei muiden turvallisuutta heikentämään pyrkiviä, vaan Suomen oman turvallisuuden maksimointiin pyrkiviä. Etyj:n turvallisuuden jakamattomuuden periaate tuli siis vielä toistetuksi ääneen.

Signaalina ajatus on selkeä, mutta teoreettisesti ajatellen siihen sisältyy haasteita, joiden hallitsemisesta tulee Suomen ulkopolitiikan historian näkökulmasta täysin uudenlainen työmaa. Defensiivinen signalointi nimittäin muuttuu selvästi haastavammaksi tasapainopolitiikan maailmassa. Käytännössä kyse on siitä, että Venäjä ja Suomi/Ruotsi löytävät jonkinlaiset käytännöllisellä tasolla hyväksytyt alueellisen balanssin käytännöt Venäjän kanssa, jotta vastavuoroiset oman turvallisuuden maksimoimiseen pyrkivät liikkeet eivät johda hallitsemattoman turvallisuusparadoksin muodostumiseen. Tämän osalta on vielä paljon avoimia kysymyksiä siitä, minkälaiseksi Suomen Nato- ja länsipolitiikka käytännössä muodostuisi, jos jäsenyys toteutuu.

Natoon ensi tilassa

Niinistö ja Marin julkaisivat yhteisen Nato-kantansa klo 10:00 aamulla. Ilmoitus tapahtui kuivakkaasti Tasavallan presidentin kanslian verkkosivuille ladatulla tiedotteella:

”Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Naton jäsenenä Suomi vahvistaisi koko puolustusliittoa. Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi. Toivomme, että tämän ratkaisun tekemisen vielä edellyttämät kansalliset askeleet otetaan lähipäivinä ripeästi.”

On merkillepantavaa, että Iso-Britannian kanssa julistettu avunanto- ja turvallisuussopimus ajoitettiin juuri edelliselle päivälle. Tähän kaiketi Niinistön Joe Bidenin luona Washingtonissa maaliskuun alussa käynnistämä ”prosessi” liittyi: kyse ei ole vain Nato-jäsenyydestä ”eksistentiaalisena loikkana”, vaan siitä miten tämä jäsenyys pohjustetaan tavalla, joka maksimoi Suomen turvallisuuden. Prosessi on tarkoittanut lukuisia diplomaattitason ja valtiojohdon tason keskusteluja, joilla on toisaalta puhdistettu väylää, vakuutettu aikeiden pyyteettömyydestä sekä toisaalta syvennetty edelleen jo olemassa olevia yhteistyömuotoja. Myös Putinille on soitettu, vaikkakin kuulemma vain Ukrainan asialla.

Samaan aikaan on annettu tilaa ja aikaa kotimaisen turvallisuuspoliittisen debatin uusille aaltopituuksille. Kansanedustajille, puolueille sekä viime kädessä myös kansalaisille on annettu mahdollisuus muodostaa kantansa sekä saada soveltuvin osin tietoa. Minkäänlaisia merkkejä kekkosmaisen puhekurin ylläpitämisestä tai tarkoituksenmukaisesta uhkakuvilla kaitsemisesta ei kaiketi ole ilmennyt. Uhkakuvapuhe on pikemminkin kohdistunut siihen, mitkä Venäjän reaktiot Suomen Nato-jäsenyysprosessin aikana voisivat äärimmillään olla.

Joka tapauksessa Johnsonin vierailun viesti oli selvä: Suomen jäsenyysprosessi Natoon on turvattu yhden puolustusliiton keskeisimmän vallan puolesta. Tämä tehtiin tavalla, jossa vannottiin vastavuoroisia velvollisuuksia ja intressejä Pohjolan ja Euroopan alueella (sopimuksen maantieteellinen ala ei ollut globaali vaan rajoittui osittain Naton perussopimusta seuraten Eurooppaan). Nyt on hyvä muistaa, että tästä näkökulmasta Suomi on jo sotilaallisesti liittoutunut, mitä se oli turvallisuuspoliittisesti jo EU:n jäsenenä Lissabonin sopimuksen jälkeen.

Lissabonin sopimuksen vastavuoroisia velvollisuuksia koskevan mekanismin toimintaan Suomi osoitti rakentavan kantansa jo aikanaan Pariisin terrorihyökkäysten jälkeen. Tämäkin oli signaali, jolla on valettu pohjaa Suomen sotilaalliseen liittoutumiseen väistämättä kuuluvan taakanjakopolitiikan uskottavuudelle.

Käytännön operatiivisella tasolla Suomen puolustusvalmiutta on ”verkottuneen puolustusyhteistyön” kautta integroitu Nato-yhteensopivaksi jo toista vuosikymmentä. Tämä toiminta on laajentunut jatkuvasti jo ennen joulukuuta 2021. Toiminnanvapauden mahdollistavaa lainsäädännöllistä pohjatyötä on toki tehty myös, näkyvimpinä esimerkkeinä tiedustelulainsäädännön ja sotilaallisen avun vastaanottamista ja lähettämistä koskevan lainsäädännön päivitykset. Poliittisella tasolla toiminnanvapautta on maksimoitu ottamalla konservatiivinen, johtavien ydinasevaltojen intressejä myötäilevä kanta ydinaseriisuntaan (Suomi ei tukenut YK:n neuvotteluja ydinaseiden kieltosopimuksesta, vaan vaali sen sijaan 1960-luvun lopun suurvaltakonsensusta ilmentävän ydinsulkusopimuksen eheyttä; ks. artikkelini Harmaantuvaa pienvaltioliberalismia: Suomi, ydinaseiden kieltosopimus ja ulkopolitiikan koulukuntavaikutteet).

Virtù e Fortuna

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan härkäviikko alkoi eduskunnan puolustusvaliokunnan lausunnolla hallituksen ajankohtaisselonteosta. PuVL:n esittämien laajojen, varsin kuvailevien Nato-osuuksien edellä esitettyä johtopäätöstä kannattaa tutkailla tarkkaan: vahva kansallinen puolustus ja tiivis kansainvälinen puolustusyhteistyö ei takaa enää riittävää pidäkevaikutusta. ”Tukijalat” eivät ”enää riitä” (kohta 8).

Näin ehdoton muotoilu oli hieman yllättävä, olkoonkin että sillä todennäköisesti pyrittiin ilmaisemaan selkeää tahtotilaa. Ajatus ei ole sinänsä ristiriidassa viimeisten viikkojen ajan kuullun ns. Ahtisaaren maksiimin kanssa (”Suomi on Pohjois-Euroopassa turvallisuuden nettotuottaja, ei sen kuluttaja”). Joka tapauksessa kaikki kortit heitettiin nyt pöydälle. Karrikoiden voisi kai esittää, että PuVL:n lausunnon myötä Suomi siirtyi toiminnanvapauden maksimoinnissa sen välttämättömään lunastamiseen, jota voisi kuvailla sanaparilla ”optiosta pakkorakoon”.

Niinistön peilipuheen kontekstia voi arvioida myös viime aikoina esillä olleen turvallisuusdilemmateorian kautta. Vastauksessa Niinistö kelasi siis tapahtumat takaisin Venäjän Etyj-periaatteita osittain haastaviin vaatimuksiin joulukuun 2021 alussa. On hyvä muistaa, että Eyjin periaatteissa turvallisuus esitetään jakamattomana, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei kenenkään tulisi omilla turvallisuuspoliittisilla ratkaisuilla lisätä muiden osapuolten turvattomuutta.

Tässä kontekstissa Niinistön ajatuksen voi tulkita niin, että Suomi antoi vastauksessaan Venäjän vaatimuksille mahdollisuuden niiden takaisinkerimiseen. Venäjälle siis annettiin mahdollisuus osoittaa vastavuoroista turvallisuusdilemmaherkkyyttä, minkä se olisi voinut ilmentää palaamalla vakiintuneeseen tulkintaan, missä turvallisuuden jakamattomuus tarkoittaa myös täysivaltaisuutta omista turvallisuuspoliittisista päätöksistä, jos ne tehdään defensiivisessä tarkoituksessa.

Näin Venäjä ei kuitenkaan tehnyt – päinvastoin, lisää rajoja ylitettiin helmikuussa 2022. Suomen ja Ruotsin Etyj-periaatteisiin sidottu suvereniteetti kyseenalaistui. Suomen Pohjolan alueella sotilasliittoon kuulumattomana valtiona vaalima turvallisuuden jakamattomuus ei enää Venäjän sodankäynnin jälkeen vastannut vallitsevaa asian tilaa.

Kääntäen johtopäätös siis oli, että Venäjä oli osaltaan ratkaissut tulkintadilemmansa Suomen ja Ruotsin osalta. Rakenteellisesti tai teoreettisestihan tulkintadilemma koostuu kahdesta osasta: tulevaisuuden epävarmuutta ilmentävästä haasteesta tulkita vastapuolen lyhyen ja pidemmän välin intentioita, sekä toisaalta vastapuolen asejärjestelmien puolustuksellista tai hyökkäyksellistä luonnetta koskevasta epäselvyydestä. Venäjän tinkimättömyys Suomen täysivaltaisuutta haastavista vaateista osoitti, että Venäjä oli Suomen osalta tulkintadilemmansa ratkaissut. Edessä oli enää vastavuoroinen strategisen haasteen tilanne, eli miten uuteen tulkintatilanteeseen vastataan ja reagoidaan.

Hyökkäys sotilaallisesti liittoutumattomaan Ukrainaan vei pohjan pois siltäkin ajatukselta, että ratkaisu Suomen (ja Ruotsin) strategiseen haasteeseen voisi perustua muuhun kuin tasapainottamiseen. Tämä siis edelleen tulkintaani Niinistön vastauksesta. Kuten todettua, vastavuoroisen strategisen haasteen äärellä defensiivisten intentioiden signalointi ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu. Vaarana on, tulkintadilemmaan saaduista vastauksista huolimatta, tai kenties pikemminkin niiden johdosta, että kehkeytyy pahanlaatuinen kehä, turvallisuusparadoksi, missä kaikkien turvallisuus heikkenee defensiivististä intentioista (mikä toki on itsessään Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen johdosta kyseenalainen tulkinta) huolimatta.

Mutta vanhaan ei ole enää paluuta. Kuten Johanna Vuorelma sanoi 12.5.2022 Helsingin Sanomien studiossa, tässä on Suomen ulkopolitiikan historian machiavelliläinen hetki – päätöksentekotilanne, jossa Virtù ja Fortuna yhdistyvät. Strategista kärsivällisyyttä sekä pitkän aikajänteen alustatyötä yhdistävä valtiotaidokkuus vaikuttaa nyt olevan kuskin paikalla, mutta myös Fortuna on ollut siinä mielessä suosiollinen, että Yhdysvalloissa valtaa eivät pidä offshore balancing -politiikkaa suosivat eristäytyvät isolationistit. Lisäksi Euroopassakin rivit ovat kerätty varsin suoriksi Ukrainaan kohdistuvan solidaarisuuden käyttövoimalla. Tässä mielessä Fortuna kätkee sisäänsä myös tragedian, mikä valtiojohdolle näyttäytyy pakkorakona.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Miika Raudaskoski

Ajatuksia maailmasta, politiikasta ja yhteiskunnasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

THOUGHTS FOR THE POST-2008 WORLD

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

Rötösherranen

Kirjoituksia hämmentävästä ajasta

Music for stowaways

Rollo's blog about music and stuff

%d bloggaajaa tykkää tästä: