Blogin tausta
Tämä on kansainvälisen politiikan tieteenalasta, ulkopolitiikan tutkimuksesta sekä turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneen tamperelaisen väitöskirjantekijän ja tutkijan varaventtiili. Tänne rävähtää tekstejä ja ajatuksenpätkiä, jotka eivät mahdu (tai ehdi) tiukempaan tieteelliseen formaattiin. Siispä varoitus: mukana on toisinaan astetta vähemmän jäsentyneitä päättelyketjuja ja tuotoksia – kaikki kuitenkin henkilökohtaisen vastuun alla tuotettuja. Astetta jäsentyneempiin ja tutkimuksellisiin tuotoksiini voit tutustua yläpalkista löytyvän ’muita kirjoituksia ja artikkeleita’ -välilehden alta.
Tämän blogin teemat keskittyvät pääasiassa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliitiikan sekä Suomen turvallisuusympäristön muutosten ympärille. Toisinaan joukkoon mahtuu myös kirjoituksia, joissa maailmanpolitiikan ilmiöitä ja muutosta tarkastellaan Suomen napaa yleisemmästä perspektiivistä – käsitteellisiä ja teoreettisia näkökulmia unohtamatta. Kansainvälisten suhteiden lisäksi kirjoittelen toisinaan myös suomalaisen yhteiskunnan ja poliittisen kulttuurin pohjavirtauksista, ilmiöistä sekä sydäntäni lähellä olevista koulutuskysymyksistä. Välilehden ”sekalaiset” alta saattaa paljastua myös arkistoon hautautuneita luurankoja kirjoituksia muista aiheista.
Tosiaan, mitä blogin otsikko ’tweakling’ tarkoittaa? En rehellisesti sanoen tiedä, eikä se käsittääkseni viittaa mihinkään. Ei kaiken tarvitse aina olla niin selkeää ja alleviivaavaa. Kait se siis on jonkin sortin postmoderni kannanotto, jonka merkitys ei ole vielä itsellenikään täysin selvinnyt.
Yhteystiedot: