Sukupolvien välisen työmarkkinasodan lietsonnan on loputtava

AKAVA:n puheenjohtaja Sture Fjäder ehdottaa Suomeen Ruotsin mallia, jossa vanhemmille sukupolville luotaisiin työmarkkinoille välillinen irtisanomispuskuri nuorten kustannuksella. Malli on järkyttävä, ei vain siksi, että siinä asetetaan ikäryhmät vastakkain, vaan siksi, että työntekijäpuolen järjestöltä tuleva kommentti oikeuttaa työntekijöiden intressien vastaisen politiikan. Varsinaiseen ongelmaan – heikkoon työllisyystilanteeseen – ei esitetä rakentavia ratkaisuja. Lisäksi ehdotuksessa tuoksahtaa jokseenkin vahvasti yhdenvertaisuuslain vastainen ikäsyrjintä.

Fjäderin ehdotus on osa laajempaa kehitystä, jota kuvailee työmarkkinoiden segregoituminen hyvä- ja huono-osaisiin. Kuten monista Fjäderin ehdotukseen vastanneista blogireaktioista [1, 2] voidaan ymmärtää, on nuorten akateemisesti koulutettujen työllistymis- ja työllisyystilanne historiallisen heikko. Oireellista kyllä, Ruotsissa nuorisotyöttömyys on hivuttautunut jo yli 25 prosenttiyksikön, Suomen lukujen ollessa viisi prosenttiyksikkö alhaisemmat. Fjäderin johtopäätöksen taustalle maalatuilla premiseillä ei ole empiiristä tukea (olisi mielenkiintoista nähdä dataa ’Ruotsin mallin’ vaikutuksista varttuneempiin työntekijöihin ja suhteuttaa tämä nuorisotyöttömyyteen).

Kysymys ei ole faktoihin perustuvasta argumentoinnista. Tämä on asetelman pelottavin piirre. Talouskriisi ja siitä seurannut työmarkkinatilanne on saanut työntekijäpuolen poteroitumaan itseään vastaan. Eikö ammattijärjestön – olkoonkin että kyseessä on AKAVA – tulisi pyrkiä toiminnassaan ja kannanotoissaan edistämään työntekijöiden asemaa parantavaa työmarkkinakeskustelua sen sijaan, että ulostulot keskittyvät työntekijäpuolen sisäisten vastakkainasetteluiden lietsomiseen?

Oli ilahduttavaa huomata [ks. ensimmäinen linkki], että Elinkeinoelämän keskusliiton lakiasiainjohtaja Markus Äimälä torppasi vastakkainasettelun Helsingin sanomissa; sukupolvisegregaation vahvistaminen ei ole työmarkkinaratkaisu eikä sillä helpoteta käytännössä vaikeuksissa olevia työnantajia. EK saattaa toki tarkastella asiaa myös raadollisemmin: nuoret työntekijät ovat usein varttuneempia edullisempia (ja tehokkaampia?), mutta ei tämä nuorten vika ole.

Tilanne on joka tapauksessa ammattiliittoon kuuluvan nuoren akateemisen pätkätyöläisen silmissä kummallinen: kuin veisi auton huoltoon, mutta mekaanikko päätyisikin korjaustoimenpiteiden sijasta ehdottelemaan että joko korjataan jarrut tai jouset, mutta toisen on mentävä. Ja tämän jälkeenkin on pystyttävä jatkamaan liikkumista. Huonosti siinä käy.

Tämä peli ei vetele. Työmarkkinat tarvitsevat niin nuoria kuin varttuneempiakin osaajia. 60 ja 70 -luvuilla työmarkkinoille vaivatta siirtyneet sukupolvet saavat oikeutetusti korostaa ’käytännön kokemusta’ ja ’kentältä opittua näkemystä’. Yhtä lailla tulee kunnioittaa myös koulutettuja nuoria sukupolvia, joiden ennakkoluulotonta, kekseliästä ja ahkeraa asennetta ilman Suomi ei tule vastedes kehittymään. Vanhemmilla ikäluokilla ei ole omia eläkepäiviäänkään ajatellen varaa vahvistaa nuorten sukupolvien kyynisyyttä. Kyynisellä nuorella on yksiselitteinen vastaus hesarin otsikkoon ’Yli 50-vuotias johtaja löytää vain pätkätöitä’: tervetuloa jakamaan kokemuksia, sillä niitä kyllä löytyy.

Olemassa olevien kankeiden rakenteiden ravistajat tulevat nuorista. Nuoret ovat tottuneet liikkumaan ketterästi ja joustamaan. Tämän asenteen hyväksikäyttö on moraalisesti ja käytännöllisesti tuomittavaa. Nuorten horisontissa siintää edelleen vahva usko yhteiskuntaan ja koulutukseen, jonka nähdään jatkuvan läpi elämän. Nuorten asema on jo nyt heikko. Sukupolvien välisten poteroiden valmistuttua se tulee heikkenemään entisestään. Näin heikoimmille tuppaa nyky-yhteiskunnassa valitettavasti käymään. Joten eiköhän lapata hiekat takaisin poteroihin?

***

EDIT klo 11.24

AKAVA ja Fjäder ovat omalta osaltaan reagoinut nopeasti eilisen ja aamupäivän aikana saamaansa kritiikkiin: http://www.akava.fi/uutishuone/ajankohtaiset/nuorten_irtisanomissuojan_heikentaminen_ei_poista_ikasyrjintaa.9608.news

Hyvä näin. Viesti on mennyt perille. Vai onko? Ilmeisesti Fjäderin itsensä suuhun istuva loppukaneetti ehdottaa seuraavaa: ”Kukaan ei hyödy siitä, että pannaan nuoret ja ikääntyneet vastakkain.” Tämä on totta. Sen tulee näkyä myös käytännöissä. Herää kuitenkin kysymys: miksi Fjäder sitten asetti nuoret ja ikääntyneet alkuperäisessä viestissään vastakkain? Nyt tilanne on korjattu lähinnä kosmeettisesti: ”[…] ikääntyneiden työttömyysluvut ja pitkäaikaistyöttömyys ovat vielä toistaiseksi paljon suurempi ongelma.”

AKAVA korostaa edelleen erottelua. Työttömyyslukujen kohdalla voitaisiin ottaa huomioon myös työttömien sosiaalinen asema ja taustat. Nuoret työttömät elävät vailla paksujen vuosien tuottamaa pelastusverkkoa. Lisäksi nuorten työttömyyslukujen ja pitkäaikaistyöttömyyden ongelmattomuus perustuu nykyhetken historiattomaksi tekevään tarkasteluun; kyse on spekulaatiosta, joka perustuu nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen pysyvyyden harhaan. Vaadin edelleen, että sekä nuorten että ikääntyneiden tulevaisuusnäkymät tulee ottaa työntekijäpuolen strategiassa kokonaisvaltaisesti esiin. Ei joko/tai, vaan sekä/että. Kyllä AKAVA:kin tähän kykenee jos minäkin kykenen.

Mainokset

Ei kai tässä enää palkalla eletä?

Puolueiden tulevaisuutta luotaavassa keskustelussa olen toisinaan törmännyt ajatukseen, jossa puolueiden olemassaolon tarkoitus liitetään harhaanjohtavasti historiallisesti määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Tyyppiesimerkkinä käy SDP, jonka tarkoituksia peilataan hämmentävästi – ja usein vieläpä puolueen omista joukoista – puolueen peruskivenä 1900-luvun alussa toimineen Forssan ohjelman toteutumiseen.

Valtio-oppineet osaisivat varmasti kertoa tarkemmin, minkälaista puoluekäsitystä edellinen näkemys edustaa. Asetelma olisi kuitenkin hieman rinnasteinen siihen, että Perussuomalaisten olemassaolon tarkoitus häviäisi siinä vaiheessa, kun Suomi eroaisi Euroopan unionista. Puolue siis käsitetään ohjelmallisena, ei orgaanisena kokonaisuutena, joka kasvaisi ja kehittyisi yhteiskunnallisen muutoksen ja historiallisen kontekstin mukana.

Demarit saanevat syyttää itseään heihin liitetystä ohjelmallisesta mielikuvasta. Paavo Lipposen jälkeistä krapulaa edelleen poteva puolue on kaukana orgaanisesta olemuksesta, jossa sinänsä merkittävien arvojen yhteys käytännön poliittisiin johtopäätöksiin avautuisi edes jollain tavalla mielekkäänä kokonaisuutena.

En kuitenkaan halua ruotia SDP:n nykytilannetta. Sen sijaan haluan pohtia onko Forssan ohjelman tavoitteet todella saavutettu – tai ovatko saavutetut päämäärät pysyviä? Forssan ohjelman työsuojelulainsäädäntöä koskevat tavoitteet antavat osviittaa mahdollisista vastauksista. Kyseisten tavoitteiden toisessa kohdassa vaaditaan esimerkiksi seuraavaa:

Kullakin paikkakunnalla elintarpeisiin riittävä alin paikka on määrättävä ei ainoastaan valtion ja kuntain, vaan yksityistenkin teettämissä töissä.

Ei kai vaatimus ole enää ajankohtainen? Verrataan sitä Juha Akkasen 29.5.2013 Helsingin sanomien pääkirjoitussivulla julkaistuun kolumniin. Akkasen kolumnin tavoitteena oli nostaa keskusteluun Saksan mallin mukainen työmarkkinaratkaisu, jossa työehdoista – mukaan lukien palkoista – voidaan sopia joustavammin aina yksittäisten yritysten tasolle saakka (korjatkaa joku asiasta paremmin tietävä, jos olen ymmärtänyt asian väärin tai jos se on yksinkertaistustani moniulotteisempi). Akkanen päätyy lopulta aiheemme kannalta mielenkiintoiseen johtopäätökseen:

Suo­mes­sa pal­kan­saa­ja­lii­ke ju­lis­taa, et­tä työs­tä saa­ta­val­la pal­kal­la on voi­ta­va tul­la toi­meen. Ta­voi­te on si­nän­sä kun­nioi­tet­ta­va, mut­ta eh­kei sii­tä kan­nat­tai­si pi­tää kiin­ni ai­van puh­da­sop­pi­ses­ti.

Suo­mes­sa on pal­jon työ­tä, jo­ka jää te­ke­mät­tä vain sen vuok­si, et­tä sii­tä ei kan­na­ta mak­saa niin pal­jon kuin sii­tä vaa­di­taan. Mo­ni työ­ha­lui­nen on hin­noi­tel­tu ulos työ­mark­ki­noil­ta, kos­ka tai­dot ja ky­vyt riit­tä­vät ai­noas­taan vä­hän tuot­ta­viin töi­hin.

Akkanen argumentoi epäsuorasti Forssan ohjelman tavoitteita vastaan. Kyse ei ole ainoastaan minimipalkka-ajattelusta, johon libertanistien mukaan kätkeytyy huikeita ongelmia (kuin sattuman kaupalla Suomella on mennyt vuosikymmeniä jokseenkin mallikkaasti sosioekonomisen kehityksen saralla vähimmäispalkasta huolimatta – vai onko pointti siinä, että ilman olisi mennyt vieläkin paremmin?), vaan siitä, että nyt on syytä pohtia myös palkansaajan oikeutettua tulla toimeen työstään saamallaan palkalla. On siis syytä erottaa vaatimus minimipalkasta vaatimuksesta tulla toimeen saadulla palkalla.

Paradoksaalista kyllä, yhteiskunnan (lue: valtion) tulisi sittenkin paikata minimipalkan ja toimeentulon välisen kuilun. Tämä erottaa ehdotuksen puhdasoppisesta Yhdysvaltalaisesta mallista, jossa matalapalkkatyötä tekevät ihmiset tekevät itsestään tehottomia kärvistellessään useissa päällekkäisissä pätkätyösuhteissa.

Matala- ja pätkätöiden puolesta kansallisten työllistymistalkoiden airueina liputtavat sysäävät vastuun palkansaajille ja valtiolle. Retoriikassa kuitenkin väläytellään yövartijavaltio-teesiä. Argumenttivirhe ei nähtävästi hidasta tahtia. Joustamattomassa minimipalkkamallissa saattaa hyvin olla omat ongelmansa, mutta on aivan toinen asia vaatia työmarkkinaratkaisuja, joiden seurauksena palkka ei riitä elämiseen. Jälkimmäisen esittäminen tarkoittaa paluuta 1800-luvun lopun yhteiskuntasopimuksen maininkeihin. Tai yhtä lailla voimme kyllä suunnata katseemme Kaakkois-aasian työmarkkinamalliin, jos kansa näin haluaa. Valistumaton arvaukseni on, ettei kansa halua.

Lopulta voimme kysyä, mielestäni ihan vakavissamme, onko Forssan ohjelman tavoitteet todellakin pysyvästi saavutettuja? 1980-luvulla syntyneen korkeakoulutetun silmissä Forssan tavoitteet ovat ihan todellisia arvoja, joita ei voi ottaa itsestään selvinä. Käytännössä kaikki ystäväni ovat prekariaatille tyypillisissä määräaikaisissa työsuhteissa. Ensimmäiset työpaikat ovat mitä todennäköisemmin vedetty työmarkkinatuen välttämättömällä nosteella, harjoittelutuilla tai hyvässä tapauksessa minimipalkoilla – elämiseen on saattanut pakollisten elinkustannusten jälkeen jäädä muutama satanen kuussa. Tästä huolimatta töistä nautitaan suunnattomasti ja niitä paiskitaan monesti kuin huomaamatta 40 ja 50 viikkotunnin väliin. Pätevät nuoret aikuiset uskovat edelleen yhteiskuntamme toimivuuteen pitkällä tähtäimellä. Olen antanut itseni ymmärtää, että myös koulutususko on kaikesta huolimatta edelleen varsin kovalla tasolla.

Tinkiminen Forssan ohjelman tavoitteista – palkalla, ennen tukia, on tultava toimeen – asettaa tämän uskon koetukselle. 1950-70-luvuilla työmarkkinoille tupsahtaneet sukupolvet yliarvioivat sitä tragediaa, mikä 1980- ja 90-luvun sukupolvien kyynistymisestä seuraisi. Tragedia toki olisi kääntäen myös se, ettei merkityksellistä työtä löytyisi lainkaan, palkasta riippumatta.

Vielä kerran, perusasioita kerratakseni: työ ei ole itseisarvo; merkityksellinen työ on hemmetin tärkeä arvo. Miten tälle arvolle käy, jos siitä saatavalla korvauksella ei tule toimeen? Vai odotetaanko toiveikkaana kultalusikkasukupolvien perinnönjakoa ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan?

Superkarttumasta tehokkuuteen?

Todellisuus:

– Motivaationsa ja kehittymishalunsa menettäneet, pääosin julkisella sektorilla työskentelevät työntekijät kerryttävät superkarttumaansa, mikä maksaa yhteiskunnalle suoraan hunajaa, lisäksi välillisesti menetettyinä nuorisotyövuosien tukina sekä hunajaa että timanttia

– Kovan eläkkeen saajien joukko kasvaa veronmaksajien vähetessä

– Vuosituhannen myyttiin massiivisesta eläkepommin jättämästä työvoimatyhjiöstä uskotaan läpi kaikkien työelämän sektorien

Ideaali:

– Superkarttuma tiputetaan pelkäksi karttumaksi 4,5 -> 2,5

– Työn tehokkuus, luovuus, viriiliys, innovatiivisuus ja tuottavuus kasvaa

– ”Menetetyt”, superkarttumansa aikana palkasta maksetut veroeurot katetaan (ja reilusti!) nousevalla tuottavuudella sekä nuorisotyöttömyyden vähenemisenä. (Eläkettä tuskin voidaan verottaa erikseen sen kovemmin?).

– Myytti eläkepommista ja työvoimapulasta puretaan kertakaikkisesti (vääriä profetioita esittäville julmia katseita)

– Julkinen sektori voi paremmin ja tehokkaammin. Oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa kasvaa, kun työyhteisöjen vinoutunut (edelleen lähinnä julkisella sektorilla) ikärakenne tasoittuu.

– Korkeasti koulutetut, monesti vanhempia ”käytännössä kokoeneita” selvästi fiksummat ja nokkelammat nuoret osaavat pitää kiinni oikeuksistaan: ei enää vastuuta ilman korvausta; ei enää määräaikaisten sopimusten loputonta ketjua; ei enää täysivaltaisia tehtäviä hikisellä työmarkkinatuella – rahat palkkaan ovat olemassa, kyse on siitä, mihin ja mistä niitä kanavoidaan.

– Ahne sukupolvi kykenee katsomaan pitkälle tulevaisuuteen, ei vain seuraavaan 15-20 vuoteen.

Realismi(?):

– Eläkepommista eriävien mielipiteiden esittämisen hyväksyminen, hyssyttelyn lopettaminen ja tiukkaa faktatietoa kunnioittava keskustelu (tämä blogipostaus ei kuvittelekaan olevansa realistinen), jossa johtoajatuksena on työurien pidentämisen sijaan työurien luominen ylipäätään!

– Tulonjakoa kyetään hiljalleen siirtämään työurien venyttämisestä ja ennenaikaisesta aloittamisesta niiden luomisen politiikkaan

– Superkarttumaa saadaan leikattua edes hieman ja ylijäävät varat käytetään nuorten työllistämiseen

– Työmarkkinapolitiikan historian taakasta voidaan puhua ja tuoda keskustelua jälleen tämän päivän ja tulevaisuuden vaateisiin

RAJA HAJATUKSIA

Pohdintoja politiikasta, rajoista ja maailmasta

Grauzas!

Just another WordPress.com site

tamperekroketti

Krokkaamalla ympäri maan!

PAXsims

Conflict simulation, peacebuilding, and development

The Disorder Of Things

For the Relentless Criticism of All Existing Conditions Since 2010

Critical Geopolitics

Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Writing on the world political map

Justice in Conflict

On the challenges of pursuing justice

rogermacginty

peace, conflict and international relations

Progressive Geographies

Thinking about place and power - a site written and curated by Stuart Elden

osmoapunen

A fine WordPress.com site

Epämuodikkaita ajatuksia

Sota on valtioiden elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie nousuun tai tuhoon. Siksi siihen ei pidä kevytmielisesti mennä. Sun Tzu

Random thoughts

Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."

Itsen alistus

Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa

Yanis Varoufakis

THOUGHTS FOR THE POST-2008 WORLD

Michael Roberts Blog

blogging from a marxist economist

Rötösherranen

Kirjoituksia hämmentävästä ajasta

Music for stowaways

Rollo's blog about music and stuff