Juhannuslupaus

Edellinen Syyrian tilannetta käsitellyt blogipäivitykseni oli wordpressin palautteen mukaan kaikkiaan 40 blogautukseni tässä osoitteessa.

En ole pahemmin mainostanut blogiani, mutta en ole toisaalta piilottanut sitä yksityiseksikään. Aloittelin kirjoittelun vajaa vuosi sitten päiväkirjamaisessa hengessä. Tämän vuoksi en myöskään pyrkinyt profiloimaan blogiani yhden tarkasti rajatun teeman ympärille.

Blogi vaikutti hyvältä ajatukselta purkaa fiiliksiä nopeasti ’paperille’. Kyse on tavallaan menetelmästä: ilmiön, ongelman tai huomion jäsentäminen käy selkeämmäksi, kun sen purkaa ajatuksista tekstiksi. Samalla ajatus käy läpi prosessin, mikä parhaimmillaan kirkastaa tajunnanvirtaa. Blogialusta tarjoaa ajatuksille lisäksi näppärän arkiston, jossa fiilikset pysyvät tallessa ja joihin voi myöhemmin palata, kuten nyt. Ja ehkä joku joskus tarttuu näihin ajatuksen ituihin.

Olen tulkinnut wordpressin tarjoamia tilastoja siten, että kirjoituksillani on jo jokunen seuraajakin. Tämä on ollut mukava yllätys. Havainto sai minut miettimään kirjoituksieni luonnetta ja tyyliä lukijoiden kannalta. Nopea katsaus kirjoituksiini oli hämmentävää luettavaa: kärjistyksiä, kritiikkiä ilman rakentavaa otetta, ongelmakeskeisyyttä, ylitulkintoja; jäsentymätöntä tajunnanvirtaa, joka kaipaisi kipeästi toimituksellista otetta; ja ennen kaikkea syyttelevää laukomista, ei keskustelevaa, ymmärtävää ja muiden näkökulmille suopeaa keskustelua.

Olen toisin sanoen tehnyt tulkintoja, kärjistyksiä ja valintoja, joita en uudemman lukemisen jälkeen enää sellaisenaan allekirjoita. Otetaan muutama esimerkki:

Kirjoitukseni vastuullisen politiikan retoriikasta oli valikoiva. Tulkintani perustui toivoakseni edelleen varsin marginaaliseen tapaan hahmottaa politiikan – tai poliitikkojen – ja vastuun suhdetta. Eikä politiikka markkinapaatokseksi pelkisty, vaikka markkinat ovatkin saaneet yhä enemmän jalkatilaa politiikan agendalla, osin hyvilläkin seurauksilla. Lisäksi olisi idioottimaista tuomita kategorisesti yksilön vastuun ja aloitteellisuuden positiiviset vaikutukset.

Edellisen Syyria-postauksen loppukaneetissa laukomani impulsiiviset kommentit fatalistien maailmankuvasta olivat samaa sarjaa. Ne eivät edistä minkään tason dialogia tai yhteistyötä kansainvälisen politiikan teorioiden välillä. Eikä selitysvoimassa mitään pahaa ole, kunhan sen rajoihin suhtaudutaan sopivalla herkkyydellä.

Olin luultavasti liian ankara Arsene Wengerin taktisia valintoja kohtaan.

Työmarkkinapolitiikkaa ja matalapalkkatöitä käsitelleessä kirjoituksessa en tehnyt oikeutta lainaamalleni Juha Akkaselle. Vaikka hänen huomionsa minimipalkkavaatimuksista joustamisesti oli mielestäni hatara, irrotin hänen kommentinsa hänen kirjoituksensa laajemmasta kontekstista. En haluaisi, että kukaan tekisi minulle samalla tavalla.

Ja niin edelleen. Taisi siellä olla muutama ihan mukiinmenevä suorituskin joukossa, tai ainakin yksi maukas olutarvostelu.

Suurin ongelma on kuitenkin asenteessa. En tunnistanut itseäni osasta lukemiani tekstejä. Tai tavallaan tunnistin, mutta vain toisen, varsin kärkkään puoleni, joka luonnollisesti herää itselle tärkeistä aiheista.

Mutta nyt opetellaan paremmille tavoille! Ei vain tässä blogissa, vaan blogin siivittämänä laajemminkin.

Minulla ei ole ollut tapana tehdä lupauksia uudelle vuodelle. Tehdään nyt juhannuslupaus: lupaan yrittää kirjoittaa ytimekkäämmin; lupaan olla suopeampi näkökulmille, jotka tuntuvat vierailta; lupaan olla ennen kaikkea rakentavampi ja keskustelevampi, kriittistä otetta hukkaamatta. Yhtä en kuitenkaan muuta, nimittäin teemojen moninaisuutta. Ja runoutta pitää harrastaa enemmän!

Raison?

Somewhat social, yet eager to exist. From nonsense to where?

Kenties, aina jokin voi myös onnistua. Se mahdollisuus on olemassa.

This would mean that this is the first post. Leave it there, I reckon?