Liberaali, kunnes toisin todistettu?

Eräässä Hesarin vakiokolumnissa on tällä kertaa päivitelty sitä, miten ihmeessä ihmiset kehtaavat kutsua muodostumassa olevaa konservatiivista hallituskoalitiota konservatiiviseksi. Tämä ei tietysti ole kolumnistin todellinen huolenaihe, joka tuttuun tapaan paljastuu kirjoituksen loppupuolelta.

Kaikki punaviherkuplassa elävät, jotka hitusenkaan uskovat positiivisen vapauden hyveisiin, puhumattakaan valtioapparaatin ihmiselolle ja yhteiskunnan koheesiolle tuottamasta lisäarvosta, ovat dogmaatikon unestaan johtuen väärässä ylipäätään kaikessa, mikä liittyy arvoihin tai vapauteen. Tähän suuntaan kolumnistin argumentti on viime aikoina tavannut taittua.

Toisin sanoen, jos uskot valtioon, rakentuvat argumenttisi esimerkiksi liberalismista ja konservativismista automaattisesti vinoutuneille, väärästä maailmankuvasta johtuville premisseille. Tämä on levy, johon voi luottaa, kuin James Bond -elokuvien loppuhuipennuksiin konsanaan: se jää aina junnaamaan paikalleen samasta kohdasta. Kolumnistin argumentti lähtee siis itsekin liikkeelle uskonomaiselta vaikuttavasta opinkappaleesta, skriptuuraasta, jonka historiatonta sanaa vasten tulkinnat vapaudesta sekä arvoista mitataan. Yritä siinä sitten harrastaa vapautta.

Löysää argumentointia

Kolumnin todellinen huoli on siis valtiousko – ei tulevan hallituskoalition vapausarvot niiden laajassa merkityksessä. Keskitytään kuitenkin vielä hetki muodostumassa olevan hallituksen oletettuun konservatiivisuuteen. Ensin kolumnissa todetaan, ettei esimerkiksi pääministeriehdokkaan uskonnollisen vakaumuksen tahi hallituksen toiseksi isoimman puolueen isolla profiililla ajamasta konservatiivisesta kulttuuripolitiikasta (tämän kolumnisti epäsuorasti tunnustaa) voi vetää koko kolmen koplan tulevaa linjaa koskevia johtopäätöksiä.

Heti seuraavassa kappaleessa ohjenuora yksittäistapauksista yleistämisen kieltämisestä on kuitenkin jo unohtunut. Kolumnisti nimittäin johtaa yksittäisen kansanedustajan (todennäköisesti tulevan ulkoministerin) uskomusjärjestelmästä päätelmän, jonka mukaan kyseessä ei voi olla konservatiivinen hallitus, kun sinne kerran näin liberaali, yksittäinen habitus mukaan mahtuu.

Seuraava kappale, jossa epäsuorasti yhdistetään ”nurkkakuntaisuuden” ja ”talousoikeistolaisuuden” vastustaminen toistensa poissulkevina vaihtoehtoina, on jo niin sekava, ettei oma kolumninlukutaitoni ole vielä tälle asteelle kultivoitunut. Kenties joku fiksumpi osaa avata tämän koodin paremmin.

Apusen argumentointityylin ”höttöisyys” on toki jo yleisesti tiedossa. Ehkä argumentaatiovirheiden kyttäily olisi hyvä jättää sikseen – eihän napakka argumentointi ole ryhmäintressejä edustavan, populistisen kolumnin tyylilajiin kuuluvia hyveitä. Lisäksi argumentaatiovirheiden kyttäily on sanalla sanoen ärsyttävää, ironisen hipsterisukupolven harrastamaa hapatusta. Toisinaan on hyvä keskittyä faktoihin, ei itse muotokieleen.

Koti, uskonto ja isänmaa

Mennään suoraan asiaan. Helsingin Sanomien arvokartalla tulevan eduskunnan kansaedustajien sijoittumiset näyttävät seuraavalta:

Hesarin arvokartta. Lähde: http://www.hs.fi/politiikka/a1305953456281?jako=2a800ff19219774210553e59ba4f3d0d&ref=tw-share

Noh, myönnettäköön; sentään kahden hallituspuolueen arvopylpyrät taittuvat nippa nappa kuvaajan liberaalit-konservatiivit -akselin liberaalille puolelle. Tähän kolumnisti toki saattaisi vastata, omaa oppijärjestelmäänsä seuraten: ”väärin mitattu, väärin kysytty, väärin ekstrapoloitu; kaikki palautuu pahaan valtioon.”

En voi olla aivan varma Helsingin Sanomien käyttämän metodologian vedenpitävyydestä. Siihen voi liittyä ongelmia, jotka haittaavat tulosten yleistettävyyttä. Kahtia jaetulta tämä kansa kuitenkin vaikuttaa – viistosti keskeltä halki, poikki ja pinoon!

Kysymystä voi tarkastella myös HS:n arvokysymyksiin kansanedustajien antamien vastauksien jakaumien pohjalta. Aloitetaan selkeimmästä esimerkistä. Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen eduskuntaan valituiksi tulleista 124 kansanedustajasta 94 prosenttia (!) vastasi myöntävästi seuraavaan väittämään:

24. Perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle. (Kyllä: 94 %)

Toistan: 94 prosenttia! Se on jäätävä luku. Muodostumassa olevan opposition kohdalla vastaava luku on 38 prosenttia. Ilman kristillisdemokraatteja, jonka iskulauseena kyseinen ilmaus oli vielä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, lukema on enää 33 prosenttia.

Valtiovallan kahdet kasvot

Entä miten muodostumassa olevan hallituspohjan kansanedustajien arvot istuvat armoitetun kolumnistin pirtaan, jos arvopolitiikka pelkistetään valtion ja kansalaisten välisen suhteen tarkasteluksi? 89 prosenttia hallitusneuvotteluita käyvien puolueiden kansanedustajista vastaa myös seuraavaan väitteeseen myöntävästi:

5. Suomen julkinen sektori on liian suuri ja sitä on syytä pienentää. (Kyllä: 89 %)

Nyt näyttää jo kolumnistin kannalta paremmalta. Valtio ja isänmaa kuitenkin erotetaan kahden edellä mainitun kysymyksen kautta visusti toisistaan. Mielenkiintoinen jännite. Entä sitten aluepolitiikka, tuo vapauden irvikuva, valtiovallan ohjaavan käden ruumiillistuma. 77 % vastaa myöntävästi seuraavaan väitteeseen:

12. Koko Suomi on syytä pitää asuttuna ja valtion tuettava tätä verovaroin. (Kyllä: 77 %)

Ristiriitaistako? Kyllä, mutta kokonaiskuva on riittävän selvä. Sikäli kun voimme olettaa, että edelliset vastaukset ovat annettu täysissä ruumiin voimissa, ja että tätä kautta voimme suhtautua myös niiden oikeellisuuteen suopeasti, emme voi päätyä kuin rehelliseen johtopäätökseen: tuleva hallituskoalitio on, ainakin kansanedustajien vastausten perusteella, konservatiivinen – eikä edes ihan vähää. Se, mitä konservatiivisuus sitten tarkalleen ottaen merkitsee, on toki toinen asia, mutta ei kai edellisistä ja seuraavista vastauksista liberaalia eetosta saa värikkäimmälläkään pensselillä maalattua (poiminnan menetelmänä edelleen ’blogistin vapaus’):

7. Velvoitteita ottaa vastaan tarjottu työpaikka pitäisi kiristää. (Kyllä: 77 %)
8. Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla. (Ei: 55 %)
9. Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia. (Kyllä: 63 %)

Alkoholipolitiikan kohdalla arvoliberaali sävel kuitenkin löytyy:

9. Alkoholia tarjoavien ravintoloiden pitäisi saada olla auki nykyistä vapaammin. (Kyllä: 64 %)

Kypärälinjasta poteron pohjalle?

Koti, uskonto, isänmaa. Tämän mantran kylkeen istuvat varsin oireettomasti kyselyn ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat vastaukset. Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen soimasi Georgian konfliktin yhteydessä kokoomusta ”kypärälinjan” uudesta virittelemisestä. Se isku meni silloin rapsakasti vyön alle. Entä nyt? Kolmen koplassa orientaatio on taittumassa vahvasti sisäänpäin katsovaksi poterolinjaksi:

18. Suomen tulisi tällä vaalikaudella ryhtyä valmistelemaan hakemista Natoon. (Ei: 66 %)
19. Puolustusvoimille on annettava nykyistä enemmän rahaa. (Kyllä: 99 %).

99 % – kyselyn kovimmat lukemat. Sen verran kritiikkiä kysymysten laatijoille pitää antaa, että ei NATO-jäsenyys ja puolustusmäärärahojen korotus sentään mitään arvoja kuvaavia kysymyksiä ole – ne ovat käytännön ratkaisuja, jotka johdetaan arvoista (esimerkiksi sotilaspolitiikan merkitys kansainvälisen yhteisön diplomaattisten ratkaisujen sijasta; käsitykset kansainvälisen todellisuuden konfliktuaalisuudesta; monikansallisen yhteistyön suhde kansallisiin ratkaisuihin; turvallisuuskäsitysten laajuus vs. isänmaan puolustaminen, jne.). Myös kysymysten kapea-alaisuus on omiaan ruokkimaan mielikuvaa poterolinjasta.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kohdalla vastausten perusvire säilyy siis samana: liberaalin kokonaiskuvan näistä vastauksista hahmottaa vain paatunein dogmaatikko.

Keskustan ja kokoomuksen liberaalimmasta päästä olevien edustajien harteille on näitä tuloksia vasten kaatumassa melkoinen taakka. Ei käy kateeksi. Tai sitten en vain kertakaikkiaan ymmärrä, mitä konservatiivisuus tarkoittaa.